Vasemmistoliiton turkulainen kansanedustaja Timo Furuholm ilmoittaa asettuvansa ehdolle tuleviin eduskuntavaaleihin. Hänen mukaansa seuraavan hallituskauden keskeinen tehtävä on korjata nykyisen hallituksen politiikan seuraukset ja estää hyvinvointivaltion rapautuminen.
Ensimmäistä kauttaan eduskunnassa istuva Furuholm kertoi päätöksestään tiedotteessa. Päätöksen ehdokkuudesta tekee Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirikokous lauantaina.
Furuholmin mukaan Suomen suunta on käännettävä kohti politiikkaa, joka huomioi työn, turvan ja asumisen perusedellytykset. Hän kritisoi työntekijöiden asemaa heikentäviä uudistuksia, sosiaaliturvan leikkauksia ja koulutusrahoituksen supistuksia.
– Monissa puheissa on viime aikoina vilahtanut näkemyksiä hyvinvointivaltion alasajosta. Suunta on täysin kestämätön. Orpon hallitus on osoittanut, että leikkuusaksien kanssa sohiminen ei tuo mukanaan muuta kuin uusia haasteita, Furuholm sanoo tiedotteessa.
Esimerkkeinä hän mainitsee suojaosan poistamisen ja aikuiskoulutustuen lakkauttamisen, joiden hän katsoo vaikeuttaneen osa-aikatyötä ja uudelleenkouluttautumista. Hänen mielestään perustulokeskustelu tulisi avata uudelleen ja kouluttautumismahdollisuuksia vahvistaa.
– Työnteon on oltava aina kannattavaa, etenkin kun työelämä on vuosien saatossa muuttunut entistä repaleisemmaksi ja epävarmemmaksi.
Furuholm pitää 8–11 miljardin euron sopeutustavoitetta ylimitoitettuna ja varoittaa, että tärkeiden palveluiden rahoitus on vaarassa, jos leikkauksia jatketaan.
– On hyvä muistaa, että Orpon hallitus on linjannut puolustusmenojen nostamisesta vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan sote-palvelut pitäisi turvata väestön ikääntyessä, ilmastotyö on siirretty seuraavan hallituksen huoleksi ja koulutustason nosto on välttämätön. Vaalikentillä onkin syytä puhua siitä, miten tämä yhtälö yhdessä velkajarrun kanssa ratkaistaan, Furuholm vaatii.






