Turun kulttuuripääkaupunkivuoden yksi huipentuma nähtiin keskiviikkoiltana Paavo Nurmen stadionilla, jonne loihdittiin yli 100 esittäjän voimin maailman kauhut ja toivo paremmasta.
Esityksen näyttämönä oli valtava nurmikenttä ja sen takana olevan puiston metsikkö. Se tarjosi katsojille visuaalisestikin paikoin hyvin vaikuttavan esityksen, jossa valot, varjot, vesisuihkut ja savut tanssivat.
Vihapuhetta vastaan
Esitys loihtii stadionille kokonaisen maailman sotineen ja paisuvine pakolais-virtoineen.
Pakolaiset ovat keskuudessamme kaikkialla, halusimme tai emme. Mitä siis teemme? Käännämmekö heille selkämme ja siirrymme Timo Soinin joukkoihin? Nyökyttelemmekö vihapuheelle vai kuuntelisimmeko kerrankin pakolaisen tarinan hänen itsensä kertomana?
Tämän kysymykseen eteen Taistelussa joutuu valkoinen länsimainen mies, Winston, kun hän öisellä huoltoasemalla törmää viimeisillään raskaana olevaan pakolaisnaiseen ja pieneen suojattomaan pakolaispoikaan, joka pakotetaan huumeiden salakuljetukseen.
Pakolaisjoukko ryövää Winstonin, joka passittomana joutuu pakolaisen perustilanteeseen. Hän yrittää auttaa pakolaisia rajan yli vapauteen ja yltäkylläisyyteen, mutta toteaa pienuutensa. Voima pitää löytyä joukosta itsestään.
Yksilötason realismista Taistelu laajenee moneen suuntaan. Se loihtii suurelle, esityksen aikana pimenevälle stadionille kokonaisen maailman sotineen ja paisuvine pakolaisvirtoineen. Se loihtii joukkojen hurmoksen, valtataistelut, johtajuuden ja auktoriteetin kysymykset ja toivon sekä joukkovoiman hyvässä. Apuun oli saatu puolustusvoimat hoitamaan esityksen valo- ja vesiefektejä.
Välähdyksiä maailmasta
Laajalle nurmikentälle rakennetussa esityksessä tapahtui paljon ja kaiken aikaa. Tarinaa kuljetettiin neljän tai viiden tarkemmin hahmottuvan henkilön kautta. Mutta tarinat katkeilivat. Niin katkeili äänikin. Joskus se kulki mikrofonin kautta, joskus ei. Ja silloin sanat kuuli vain tarkkakorvaisin. Mutta niin oli kaiketi tarkoitettu. Samalla tavalla katkonaisena maailman tapahtumat vyöryvät ylitsemme kaiken aikaa.
Esityksen tavasta ottaa kontaktia yleisöön kertonee vaikkapa kohtaus, jossa pieni kaltoin kohdeltu David-poika heilahtaa roiston käsissä selkä kolahtaen (mitenkäs juuri tämä kolahdus kuuluihin näin hyvin) pilaria vasten. Yleisö ainakin edessä kohahtaa. Sattuiko pientä poikaa oikeasti? Kukaan ei sentään lähtenyt vaatimaan poikaa pois esityksestä, mutta asia taisi jäädä kiusaamaan yhtä jos toistakin. Teatterista silti tässäkin täytyi olla kyse.
Yksityiskohtien rinnalla kulki suuria, koko maiseman täyttäviä tapahtumia, joiden viesti ei ollut sanallista laatua.
Taistelun taiteellisesta suunnittelusta on vastannut työryhmä, johon kuuluu muun muassa ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Heiskanen, koreografi Ari Numminen sekä musiikista vastaava Kimmo Pohjonen ja visuaalisen suunnittelun tehnyt Ilkka Paloniemi. Se, että tämmöinen runsaaseen tuntiin tiivistetty jättiesitys pysyi kasassa ja onnistui koskettamaankin, on tekijöiltään saavutus.
Joukkokohtauksista vastanneiden avustajien lisäksi lavalla nähdään päärooleissa näyttelijät Sami Uotila (Winston), Karoliina Blackburn, Sami Saikkonen ja Juha-Pekka Mikkola sekä lapsinäyttelijät Ola Valonen ja Oliver Ström. Näyttelijöille laaja näyttämö ja etäällä ollut yleisö oli uusi haaste.
Tanssijat Suvi Hakanen, Laura Lee Kamppila, Mathilda Kurki, Mikko Paloniemi ja Elina Pirinen tuovat Nummisen koreografialla näytelmään vielä yhden kerronnan tason. Koreografin itsensä mukaan kyse on pakolaisleirillä pitkään eläneiden ihmisten irrationaalisesta maailmasta.
Taistelu esitetään Paavo Nurmen stadionilla Turussa vielä 2.- 3. 9.
uutiskirje 
