Viimeinen sana
Kreikkalaisessa draamassa käänteet vaan ovat viime päivinä olleet sellaisia, että ihan äkkiä ei selviä, onko nyt kyse komediasta vai tragediasta. Tätä kirjoitettaessa maan hallitus on menettänyt parlamentissa enemmistönsä ja uhkaa kaatua.
Aamulla kaikki voi olla jo toisin. Kreikka ei ehkä järjestäkään kansanäänestystä tukipaketista. Viime päivienkin kiemurat ovat osoittaneet, että mitä tahansa voi tapahtua. Tavallisten kreikkalaisten mitta on täynnä – eikä ihme. Kreikkalaisten tunnoista saa hyvän kuvan viime viikon (28.10.) Viikkolehdessä julkaistusta Reijo Kallisen raportista Samoksen saarelta.
Ilman apupakettia Kreikka ei selviä, jos senkään kanssa. Miljardien tuista huolimatta maa voi päätyä konkurssiin, vaikka pelkästään Sveitsin pankeissa makaakin yli 200 miljardia euroa kreikkalaista rahaa. Maassa tulo- ja luokkaerot ovat valtavat. Tavallinen kadunmiehellä ei ole salattuja pankkitilejä, vaan hän kiroaa nyrkki taskussa vallanpitäjät viimeisimpään hornankattilaan.
Maailman talouden painopiste on ehkä pysyvästi siirtynyt pois Euroopasta ja Yhdysvalloista.
Kun ilmapiiri on tällainen, niin ei tarvitse olla kovinkaan kaksinen vedonlyöjä, jos ennakoi EI:n voittavan mahdollisessa kansanäänestyksessä.
Kreikka keikkuu veitsen terällä, jos se siitä tipahtaa, niin maa järkkyy joka puolella Eurooppaa eikä Suomikaan välty jälkijäristyksiltä.
Ylipäätään Euroopalla ei mene kovinkaan kaksisesti. Varmaa tietoa ei ole kenelläkään, mitä maanosallemme tapahtuu, jos Kreikka eroaa eurosta. Ovelle kolkuttava taantuma voi muuttua Euroopassa kaikkien aikojen lamaksi.
Maailman taloudessa pelataan eräänlaista nollasumma-peliä. Toisen tappio on toisen voitto. Markkinataloudessa joku aina putsaa pöydän ja kerää vielä siltä tippuneet murenatkin.
Voi olla, että elämme yhdessä maailmantalouden käännekohdassa – tai ehkä se on jo ohitettu. Maailman talouden painopiste on ehkä pysyvästi siirtynyt pois Euroopasta ja Yhdysvalloista.
Ne ovat kuluttaneet talouden polttoaineensa loppuun ja edessä on hiljainen hiipuminen. Hyvin taloutensa hoitaneet maat, kuten Suomi, sinnittelevät vähän pitempään kuin jo nyt horjuvat maat. Kreikan jälkeen kaatumista ennustetaan Italialle. Jos se kupsahtaa, niin silloin rytisee kunnolla muuallakin, myös Suomessa.
Talouden painopiste on jo pidempään ollut siirtymässä Kauko-itään. Kiina on imenyt vuosia tuotannollista toimintaa niin Euroopasta kuin Yhdysvalloistakin. Kiina rahoittaa miljardeilla Yhdysvaltoja ja haluaa saada myös Euroopan näppeihinsä.
Kommunistinen Kiina toteuttaa raadollista kapitalismia, jossa ammattiyhdistystoimintaa rajoitetaan ja ihmisoikeuksia loukataan. Kun Kiina ottaa rahoineen entistä suuremman otteen Euroopastakin, niin julkilausumattomana hintana voi olla se, että maan ihmisoikeuspolitiikkaa katsotaan entistä useammin läpi sormien tai käännetään pää muualle.
Todennäköistä onkin, että Kiina osallistuu Euroopan velkataisteluun suurilla summilla ja samalla sen vaikutusvalta kasvaa vanhalla mantereella. Afrikassa se onkin jo ostanut valtaa itselleen. Kiina haluaa tietysti tiukat – myös poliittiset – vakuudet sijoituksilleen, vaikka se ei olekaan, ainakaan julkisesti, halunnut politisoida sijoituksiaan. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sanoa ääneen tai kirjoittaa sopimuksiin.
Onko nyt käymässä niin, että valtavan rahakasan päällä kellivä Kiina on ostamassa Euroopan? Sehän yleensä määrää ehdot, jolla on rahat. EU-Euroopalla ainakin on aika huonot kortit kourassaan.
Ylipäätään aika kummalliseksi on maailma mennyt, kun kehittyvä maa joutuu tukemaan kehittyneiden teollisuusmaiden taloutta.
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas tiivisti tilanteen hyvin Ylen A-plussassa keskiviikkona. Hänen mukaansa Euromaat kerjäävät apua Kiinalta, Brasilialta ja Etelä-Afrikalta eli nyt ”ollaan kerjuulla”.
uutiskirje 