Jyrki Kataisen hallituksen suuren kuntauudistuksen valmistelu on alkanut oudosti. Virkamiestyöryhmä valmistelee suljetuin ovin uutta kuntarakennetta, josta ”kenttä” saa antaa lausuntoja ensi vuonna. Olin luullut tällaisen jääneen Suomessa historiaan.
Hallituksen menettely on tulkittu ylimieliseksi ja osoitukseksi valmistelijoiden heikoista valmiuksista käydä moniäänistä keskustelua kuntien roolista tulevaisuuden Suomessa. Onkin syntynyt kuntien kapinaliike. Suuri kuntauudistus on niin merkittävä hanke, että se olisi valmisteltava mahdollisimman laajapohjaisesti. Vastakkainasettelu ei kansalaisia palvele.
Suuressa osassa maata etäisyydet ovat niin pitkiä, että tavoiteltujen vahvojen peruskuntien mekaaninen muodostaminen synnyttäisi pinta-alaltaan kohtuuttoman suuria kuntia, joissa kansalaisten arjen etapit olisivat liian etäällä toisistaan. Kun tähän vielä lisätään hallituksen halu tiivistää yhdyskuntarakenteita ja tehdä uudisrakentaminen haja-asutusalueille mahdollisimman vaikeaksi, elämä uusien suurkuntien laita-alueilla olisi erityisen hankalaa. Se olisi myös ilmastopoliittisesti arveluttavaa, sillä autolla liikkumisen tarve lisääntyisi. Hallitusohjelman yksi iskusana toki toteutuisi: vaatii rohkeutta asua kymmenien kilometrien päässä lähimmistä peruspalveluista.
Omakunta muodostetaan alhaalta ylöspäin.
Edellä kuvattu mekaaninen kuntauudistus ei ole ainoa vaihtoehto. Hallitusohjelman kuntapolitiikka-osiossa todetaan: ”Hallitus ohjaa kuntauudistuksen etenemistä ja käynnistää koko maan kattavan selvityksen kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta”. Puhutaan myös kuntalain uudistuksesta, jossa tarkasteltaisiin esimerkiksi kunnanosahallintoa.
Mikäli lähtökohtana ovat edellä mainitut periaatteet, on toiveita synnyttää kansalaisten maantiedettä kunnioittava uuden vuosituhannen kuntarakenne. Tämä tarkoittaa sitoutumista maantieteen huomioon ottavaan kuntauudistukseen. Tarvitaan eriyttämistä ja hallinnollista luovuutta, jotta kansalaisten hyvän arjen edellytykset pystytään turvaamaan erilaisissa paikallisyhteisöissä Utöstä Utsjoelle.
Osassa maata ovat tarkoituksenmukaisia vahvat yhtenäiskunnat, joissa on toimivaltainen kunnanosahallinto; sen kautta kansalaiset voivat vaikuttaa lähiyhteisöjensä palvelujen järjestämiseen ja maankäytön suunnitteluun. Tällaiset kunnat voivat asioida suoraan keskushallinnon kanssa; alue- ja maakuntahallintoa ei tarvita. Yhtenäiskunnat sopivat suurimmille kaupunkiseuduille, myös pääkaupunkiseudulle.
Osassa maata kannattaa palvelut organisoida yhtenäismaakuntien kautta. Niihin on sulautettu nykyinen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto. Kuntien koko on vapaa ja ne huolehtivat kansalaisten lähipalvelujen organisoinnista. Myös tässä vaihtoehdossa tarvitaan nykyistä huomattavasti vahvempaa kunnanosahallintoa ja lähidemokratiaa
Itä- ja Pohjois-Suomen harvaanasutuilla alueilla tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja, jotka kunnioittavat kansalaisten perustuslakiin kirjattua oikeutta valita vapaasti asuinpaikkansa. Hallitus asetti hiljattain työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ohjelma Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseksi. Tämän ryhmän työssä on pohdittava erityisen ponnekkaasti, minkälaisia luovia hallinnollisia ratkaisuja on kehitettävä Itä- ja Pohjois-Suomeen kansalaisten hyvän elämän edellytysten turvaamiseksi. Vakavasti otettavia ideoita ei ole toistaiseksi esitetty.
Suuri kuntauudistus voi onnistua, mikäli kansalaisten maantieteestä ponnistavien hallinnon eriyttämisen tapoihin keskitytään vakavasti. Mekaanisten mallien pakkosoveltaminen johtaa kansalaisten katsannosta epävarmuuteen, jossa hyvän elämän edellytykset määräytyvät sattumanvaraisesti asuinpaikan perusteella.
Nykyisen keskustelun valtavirrassa kuntien väliset yhteistyöasetelmat tuomitaan ”hallintohimmeleinä”. Esimerkkeinä käytetään epäonnistuneimpia yhteistyökäytäntöjä. On myös kansalaisten kannalta onnistuneita kuntien välisiä yhteistyöasetelmia, jotka ovat säilyttäneet lähipalvelut. Niitä tulisi analysoida huolellisesti.
Kuntauudistuksen nykyinen vastakkainasettelu on mahdollista purkaa kolmannen tien avulla. Hallitus lopettakoon ylhäältä annettujen mallien väkinäisen sommittelun ja ryhtyköön luottamaan kuntapäättäjien kykyyn tehdä viisaita ratkaisuja yhdessä sovittujen menettelytapojen perustalta. ”Kenttä” alkakoon käyttää luovuuttaan omaehtoisten kuntaratkaisujen kehittelyyn. Molemmin puolin on haudattava valtapoliittiset intohimot ja keskityttävä kansalaisten laadukkaiden lähipalvelujen ja hyvän elämän edellytysten turvaamiseen. Käytettävissä on paljon tutkimustietoa tehtyjen kuntaliitosten virheistä. Ne voidaan välttää.
Kutsun omaehtoisesti perustettavaa kuntaa työnimellä Omakunta. Lähtökohtana on usean kunnan yhdistyminen. Vanhat peruskunnat muodostavat Omakunnan, jonka idea ja hallinto rakennetaan yhdessä, puhtaalta pöydältä. Kunta ei ole yhdenkään vanhan kunnan jatke, vaan uuden vuosituhannen moniaineksinen peruskunta, jonka vahvuudet ovat paikallisyhteisöjen paljous, työmarkkinoiden monipuolisuus, hajautettu hallinto ja vahva lähidemokratia.
Henkilöstöjohtamisen katsannosta Omakunnan perustaminen on erityisen vaativaa, koska toimenkuvien muuttumista ja työyhteisöjen sekoittumista on mahdoton välttää.
Omakunta muodostetaan alhaalta ylöspäin. Se rakentuu paikallisyhteisöistä. Omakunnan perustana on lähivaikuttamisen vahva asetelma, jonka yhteys kunnan päätöksentekoon on selkeä. Kunnanosille taataan budjetin kautta riittävät resurssit hoitaa niille valtuustossa määriteltyjä tehtäviä. Omakunnassa on selkeä työnjako keskitettyjen ja hajautettujen ratkaisujen välillä. Kansalaisjärjestöjen yhdessä laatimat kaupunginosa- ja kyläsuunnitelmat kytketään kunnan suunnittelu- ja budjettiprosessiin. Mahdolliset yhteistyöasetelmat muiden kuntien kanssa pohditaan. Kaiken kuntayhteistyön tuomitseminen ”himmeleinä” on epä-älyllistä ja asenteellista. Kaksikielisillä alueilla kansalaisten on saatava täydet palvelut suomeksi tai ruotsiksi.
Maaseutu on tärkeä osa Omakunnan kilpailukykyä ja vetovoimaa. Maaseudulla on mielenkiintoisia asuinympäristöjä ja uusien elinkeinojen lähtökohtia. Omakunnan monipuolista maaseutua tarkastellaan kokonaisuutena. EU:n ja kansalliset kehittämisohjelmat pystytään valjastamaan maksimaalisesti monipuolisen maaseutukehityksen edistämisen välineiksi. Kylien kehittämiseen ohjataan nykyistä enemmän resursseja kunnan oman budjetin kautta.
Omakunnan nimi, vaakuna ja muut ulkoiset tunnusmerkit ovat kuntaidentiteetin kannalta tärkeitä. Uusi nimi voidaan löytää yhteisen historian kautta. Tästä ovat esimerkkeinä Sastamala ja Raasepori. Nimellä voi osoittaa, että uusi kunta ei ole yhdenkään vanhan peruskunnan jatke.
Omakunnan valmistelu kannattaa aloittaa välittömästi. Ensi vuoden kunnallisvaalien tärkein teema olkoon Omakunta – yhteinen mahdollisuutemme. Vuonna 2013 aloittavat valtuustot voivat käynnistää valmistelun ripeästi ja Omakunta voisi aloittaa vuoden 2015 tai viimeistään vuoden 2017 alussa. Omakunnan perustamisen ratkaisee kansanäänestys, jonka lopputulosta valtuutetut ja maan hallitus sitoutuvat noudattamaan.
Kirjoittaja on aluetieteen professori Vaasan yliopistossa.
uutiskirje 