Tärkeintä kuntauudistuksessa on palvelujen turvaaminen. Näin sanoo kunta-alan suurimman ammattiliiton JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen (vas.). Hän vieraili torstaina Sotkamossa päiväkoti Satuvakassa sekä teknillisellä varikolla ja tapasi JHL:n jäseniä sekä kunnan johtoa.
– Hyviä palveluja ei ole ilman päteviä ja motivoituneita työntekijöitä. Henkilöstön osaamiseen, työolosuhteisiin ja palkitsemiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota uudistuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Kuntien lukumäärä tärkeämpi kysymys hänen mukaansa on, miten mahdollisissa uusissa suurkunnissa varmistetaan lähipalvelut ja lähivaikuttaminen.
– Suurkunnissa haasteena on taata palvelujen saavutettavuus erilaisille väestöryhmille. Työntekijöiden kannalta tärkeää on huolehtia siitä, etteivät työmatkat muutu kohtuuttomiksi. Haja-asutusalueilla erityinen ongelmia on heikko tai puuttuva julkinen liikenne.
Hyvät palvelut ja omana työnä
Hallituksen tavoitetta vahvoista peruskunnista Asara-Laaksonen pitää hyvänä. Ne pystyvät parhaiten tuottamaan asukkailleen hyvät palvelut.
– Sekä kuntien henkilöstö että kuntalaiset ansaitsevat läpinäkyvän ja toimivan kuntademokratian, joka perustuu vahvoihin peruskuntiin ja hyvään työnantajapolitiikkaan.
Todella tärkeä tavoitteena hän pitää sitä, että hyvinvointipalvelut pysyvät kuntien järjestämisvastuulla ja pääosin myös niiden tuottamina.
– Näin palveluketjut pysyvät eheinä, luotettavina ja helposti valvottavina. Sokea markkinavoimien varassa tapahtuva ”kehittäminen” johtaa pahimmillaan yksityisten monopolien syntyyn.
Sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat hänen mukaansa kunnille, vaikka aika ajoin väläytellään sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtämistä kunnilta valtiolle.
Asara-Laaksonen korostaa ,myös hyvän työnantajapolitiikan tärkeyttä.