Viimeinen sana
Kahta kuukautta vaille neljännesvuosisadan kokemus tästä lehdestä on opettanut ainakin yhden asian. Mikään ei ärsytä lukijoita niin kuin SKDL/Vasemmistoliiton johtajien kehuminen. Pahinta on ministerien kiittäminen.
Teen siis tietoisen rikoksen.
Vaikka kuuden puolueen hallitus ei toteuta Vasemmistoliiton poliittista tavoiteohjelmaa sellaisenaan, on ensimmäinen vajaa vuosi hallituksessa edistänyt puolueen tavoitteita enemmän kuin kahdeksan edellistä koko vuotta oppositiossa.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen taustatiimeineen tekivät hyvää työtä.
Näin kävi myös viikon takaisessa hallituksen kehysriihessä. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen taustatiimeineen tekivät hyvää työtä. Uskallan olla eri mieltä sen vasemmistoliittolaisen itseruoskinnan kulttuurin kanssa, jossa mikään ei ole mitään niin kauan kuin ei ole saatu läpi kokonaisvaltaista vaihtoehtoa.
Saavutukseksi lasken ensinnäkin sen, että taloutta ”sopeutetaan” täysin eri tavalla kuin edellisessä suuressa harjoituksessa 1990-luvulla. Silloin leikattiin kylmästi ja vielä nytkin kalliiksi tulevalla tavalla sosiaaliturvaa. Nyt sosiaaliturvaan tehdään jopa parannuksia kuten työmarkkinatuessa puolison tuloista riippuvan tarveharkinnan poisto. Vasemmistoliiton melkein ikiaikaiseksi muuttunut tavoite toteutuu, mutta harva haluaa tätä kuuluttaa kaikelle kansalle.
Toiseksi Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien ensimmäisenä esittämä solidaarisuusvero toteutuu. Eri nettifoorumien perusteella tavoite on toteutuessaan muuttunutkin ihan mitättömäksi jutuksi.
Eikä silläkään kai sitten ole oikein mitään merkitystä, että pitkään jatkuneet kokoomuksen tavoitteiden mukaiset tuloveron kevennykset päättyvät tällä erää. Sen sijaan arvonlisäveron yhden prosenttiyksikön korotus on maankaatoasia, vaikka samalla perusturvan indeksikorotukset lapsilisää lukuunottamatta aikaistetaan, pienituloisten palkansaajien työtulovähennystä kasvatetaan ja myös perusvähennystä korotetaan arvonlisäveron korotusta kompensoimaan.
Vaikka Vasemmistoliitto on uusi puolue, on se tässä asiassa vanha. Hallitukseen osallistuminen nostattaa samanlaisen reaktion kuin on nostattanut ainakin 1970-luvulta lähtien. Yksien mielestä pitää käyttää tilaisuus vaikuttamiseen, toisten mielestä ei, koska se johtaa ikäviin kompromisseihin ja oman linjan hämärtymiseen.
Selvintä olisi, jos Suomessakin päästäisiin samanlaiseen blokkijakoon kuin Ruotsissa. Silloin vaalit voittava joukkue voi toteuttaa vaalilupauksiaan ilman kompromisseja. Suomessa tähän ei kuitenkaan ole valmiuksia. Siksi päätöksenteossa kaikki saavat kyllä jotain, mutta kukaan ei ole täysin tyytyväinen.
Toinen vaihtoehto on olla koko ajan oikeassa. Sillä ei saavuta mitään tässä ja nyt, mutta voi toivoa saavuttavansa myöhemmin suuren kannatuksen.
Voin olla väärässä, mutta uskon kansalaisten haluavan enemmän oikeita tekoja kuin suuria visioita.
Valtiontalouden sopeuttaminen tuo edelleen useimmille mieleen leikkaukset. En ihmettele. 1990-luku jätti jälkeensä pahan jäljen.
Ihan pelkkänä porvarien juonena itse sopeutustarvetta en osaa pitää. Budjettikirjan sivulta 705 löytyy tieto, että valtionvelan korkomenot ovat tänä vuonna yli 2,1 miljardia euroa, missä on 13 prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna.
Korkomenot ja niiden kasvuvauhti ovat suoraan pois meiltä suomalaisilta niille rahoituslaitoksille, joita eurokriisissä pidetään ilmestyskirjan petoina. Nuo 2,1 miljardia ovat melkein samat kuin koko liikenneministeriön pääluokka ensi vuoden budjetissa.
Mieluummin antaisin nekin rahat Kyllösen Merjalle teiden parantamiseen ja ratojen rakentamiseen kuin pankkiirien pelattavaksi. Siksikin näin lällysti ja konsensushenkisesti pidän viime viikon päätöksiä oikeina.
uutiskirje 