Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintien mielestä niin perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja kansanedustajan Jussi Halla-ahon vedettävä johtopäätös tuomiosta, jonka korkein oikeus antoi Halla-aholle perjantaina. Hänen todettiin todettu syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan
Soini totesi perjantaina, että Halla-ahon saamat sakot riittävät rangaistukseksi eikä hän ryhdy toimiin tämän aseman suhteen.
– On valitettavaa, että perussuomalaisten johto väistelee vastuutaan tässä tilanteessa, Lapintie sanoo.
Yleinen järjestys ja turvallisuus, ulkomaalaisasioita ja kirkollisasioita...
Turvallisuus, ulkomaalaisasiat, kirkko…
Lapintie pitää hankalana sitä, että Halla-aho on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja.
– Erityisesti ottaen huomioon hallintovaliokunnan tehtäväkentän, johon kuuluu muun muassa yleinen järjestys ja turvallisuus, ulkomaalaisasioita ja kirkollisasioita, olisi perin kummallista, jos Halla-aho jatkaisi valiokunnan puheenjohtajana, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, Lapintie arvioi.
Saivat mitä halusivat
Lapintie muistuttaa, että vaalien jälkeen eduskunnan valiokuntapaikkoja jaettaessa perussuomalaiset halusivat ja saivat hallintovaliokunnan paikan ja asettivat siihen sitten Halla-ahon.
– Heillä on nyt Halla-ahon ohella ensisijainen vastuu siitä, että valiokuntaa johtaa henkilö, jonka oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen kansalaiset voivat luottaa.