Kuntien pitää ottaa liitoskaavailuihinsa mukaan myös alueella olevat kriisikunnat, patisti kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) Kuntarakennefoorumin osanottajia tiistaina Helsingissä.
Moni kuntapäättäjä tunsi piston, sillä ensimmäisellä lausuntokierroksella vain puolet kunnista oli halukkaita liitoksiin. Lisäksi suunnitellut alueet olivat huomattavasti hallituksen toiveita pienemmät, eivätkä kriisikunnat kelvanneet naapurikunnille.
Kuntapäättäjät peräsivät ministeriltä lisää liitosrahaa, mikäli kunta huolii köyhän kunnan liitokseen. Virkkusen mukaan sitä ei heru.
– Suomessa ei ole niin pahoja kriisikuntia. Joka kolmas kunta on kuitenkin kriisikunta kahden valtuustokauden kuluessa, jos uudistus ei onnistu, hän totesi.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma peräsi kunnilta solidaarisuutta, jotta myös kriisikunnat pääsevät mukana kuntien liitosselvityksiin.
Rahaa vain toimintojen järkeistämiseen
Vaikka Paras-hankkeen viimeiset liitosrahat on jo käytännössä jaettu, uutta liitosrahaa on luvassa. Ehdot ovat kuntaministerin mukaan varsin tiukat.
– Rahaa myönnetään toimintojen järkeistämiseen, esimerkiksi yhteisiin ICT-hankkeisiin, ja uusien toimintamallien käyttöön ottoon. Uuteen kuntaan pitää saada heti tehokas toimintamalli, Virkkunen viestitti.
Kunnat eivät voi itsenäisesti päättää liitosrahojen käytöstä. Virkkunen muistutti, kuinka 2007 päätetyissä kuntaliitoksissa porkkanarahoja käytettiin uusiin investointeihin. Seuraavana vuonna alkanut taantuma pääsi iskemään pahasti.
Lisäporkkanana hallitus aikoo pitää liitoksiin menevien kuntien valtionosuudet ennallaan vuoteen 2019 saakka.
Kuntaliiton Mäki-Lohiluoma peräsi kunnille kriteeristöä, jonka perusteella kunta voisi irtaantua palvelunormeista. Virkkusen mukaan sellaista ei ole tulossa, joskin kuntapalveluille annetut normit selvitetään ja niitä voidaan harkita uusiksi.
Liitoshankkeet valtuustokauden alkuun
Uudet liitospäätökset pitäisi tehdä kunnissa viimeistään vuonna 2014.
Kaikki kunnanisät ja -äidit eivät ole tyytyväisiä kuntauudistuksen saamaan lisäaikaan. Foorumissa pelättiin, että vahvat kunnat niin sanotusti siivoavat nurkkansa eli käyttävät varansa investointeihin ja palvelujen parantamiseen liitoksen selvitysvaiheessa.
Varoituksen sanoja kuultiin myös valtiovarainministeriön kehittämispäällikkö Arto Koskelta. Hän kehotti kuntia ryhtymään selvitystyöhön viimeistään uusien valtuustojen aloittaessa ensi tammikuussa.
Pitkä etsikkoaika saattaa Kosken mukaan koitua uuden kunnan taloudelle taakaksi. Sen sijaan enemmän aikaa pitäisi käyttää liitosvaiheen jälkeen toimintojen yhtenäistämiseen ja kehittämiseen.
– Silloin pitää kääriä hihat ja ryhtyä tosissaan työhön, Koski huomautti.