Helsingin sosiaalilautakunta ei saanut vielä viime tiistain kokoukseensa esitystä Vihdin Tervalammen päihdekuntoutuskeskuksen tulevaisuudesta. Esitystä keskuksen paikkaluvun ja henkilöstömäärän supistuksista oli odotettu kevään viimeiseen kokoukseen, mutta se lykkääntyi kesäkauden yli.
Sosiaalivirasto esitti vapun alla yllättäen merkittävimmän Helsingin omistuksessa olevan päihdekuntoutuskeskuksen lakkauttamista ensi vuonna. Lautakunnassa käydyn keskustelun sekä julkisen vastustuksen myötä lakkauttaminen kuitenkin poistettiin talousarvioesityksestä.
Supistamista on sen sijaan suunniteltu jo pidempään, ja siihen valmistaudutaan yhä. Suunnitelman mukaan kuntoutuspaikat vähenisivät 108:sta 73:een ja nykyisestä 78:sta työntekijästä 15 siirrettäisiin muihin tehtäviin. Esitys on ennallaan eikä elokuiseen lautakunnan kokoukseen ole tulossa esitystä keskuksen lakkauttamisesta, lupaa sosiaalisen kuntoutuksen päällikkö Mari Aalto Helsingin sosiaalivirastosta.
Viime Viikkolehden haastattelussa Aalto piti mahdollisena, että keskuksen lakkauttamiseen palataan pitemmällä aikajänteellä. Helsingin linjana on siirtää päihdehuollon painopistettä avohuoltoon ja kaupungissa tapahtuvaan citykuntoutukseen.
Sosiaalilautakunnan jäsen Jouko Kajanoja (vas.) arvelee, että Tervalampi-ratkaisua lykättiin, jotta samalla voitaisiin käsitellä laajemmin päihdehuollon suuntauksia.
– Perustelut on tuotava keskusteluun. Oma käsitykseni on, että päihdeongelmaiset ovat keskenään hyvin erilaisia ja tarvitsemme päihdehuollossa myös Tervalammen tyyppistä osiota, Kajanoja sanoo.