Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Kalevi Kivistö pitää yhtenä vanhuspalvelujen suurimmista ongelmista sitä, että ministeriön suositusta henkilöstömitoituksesta ei ole noudatettu.
– Viimeisin uutinen siitä kuultiin äskettäin Toijalan suunnalla sijaitsevasta yksityisestä hoitolaitoksesta. Ongelman toistuva esiintyminen eri puolilla maata osoittaa, että tarvitaan suositusta vahvempi normi turvaamaan henkilökunnan riittävyys, Kivistö sanoi puhuessaan keskiviikkona Kajaanissa järjestönsä kolmen pohjoisen aluejärjestön kesäjuhlassa.
Toiveet sen mitoituksen saamisesta heräsivät Kivistön mukaan, kun asiasta vastaava ministeri lupasi nuo normit lakiin vajaa vuosi sitten.
– Pettymys oli sitäkin karvaampi, kun uudessakaan luonnoksessa vanhuspalvelulaiksi ei mitoitusta esitetä. Sen sijaan esitetään, että hallitus saisi valtuudet säätää asiasta ministeriön antamalla asetuksella, jos se osoittautuu välttämättömäksi.
Kivistön mukaan selvintä olisi että asiasta säädettäisiin tulevassa laissa.
Omavalvonta ei riitä
Uusi lakiluonnos sisältää Kivistön mielestä myös monia myönteisiä hoitohenkilökuntaa koskevia ohjeita aikaisempaan luonnokseen verrattuna. Sekä kunnan että hoitolaitoksen palveluksessa olevan henkilökunnan osaamis- ja koulutusvaatimuksista säädettäisiin varsin yksityiskohtaisesti. Jos näitä normeja noudatetaan, olisi hoitoa tarvitsevalla ikäihmisellä käytössään monipuolisesti asiantunteva hoitohenkilökunta.
Lakiluonnos luottaa vahvasti omavalvontaan, johon hoidettavan ikäihmisen lisäksi saisivat osallistua myös hänen omaisensa.
– Kokemukset osoittavat, että omavalvonnalla ei koskaan voi korvata viranomaisvalvontaa. Viranomaisvalvonta taas voi toimia vain kolmella ehdolla: riittävillä toimivaltuuksilla, riittävillä voimavaroilla ja selkeillä normeilla, jotka tässä tapauksessa koskisivat hoidon laatua.