Valtaosa kansalaisista suhtautuu Suomen harjoittamaan kehitysyhteistyöhön myönteisesti, ilmenee Taloustutkimuksen mielipidemittauksesta. Taloustutkimus haastatteli tutkimusta varten toukokuussa tuhatta yli 15-vuotiasta suomalaista. Neljä viidestä vastaajasta piti kehitysyhteistyötä joko erittäin tai melko tärkeänä.
Talousnäkymät ovat epävarmat, mutta määrärahaleikkauksia kannattavien osuutta se ei ole lisännyt. Niihin valmiita oli 14 prosenttia vastanneista, mikä on täsmälleen yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan kaksi kolmannesta suomalaisista pitäisi kehitysyhteistyömäärärahat nykyisellään ja 18 prosenttia haluaisi lisätä niitä.
– On hienoa nähdä, että epävarmoinakin aikoina suomalaiset haluavat kantaa vastuuta maailmasta, tutkimusta kommentoi kehitysministeri Heidi Hautala.
Taloustutkimus teki mielipidemittauksen ulkoministeriön toimeksiannosta. Ulkoministeriö on selvittänyt kehitysyhteistyöasenteita vastaavilla haastattelututkimuksilla säännöllisesti 1990-luvulta lähtien.
Myönteisin aika meni jo
Myönteisimmin kehitysyhteistyöhön suhtautuivat naiset ja nuoret. Kaupunkilaiset olivat jonkin verran myönteisempiä kuin maalaiset. Muutokset edellisvuoteen olivat vähäisiä.
– Pidemmällä ajalla on kuitenkin havaittavissa, että kehitysyhteistyöhön kriittisesti suhtautuvien osuus hitaasti kasvaa. Kaikkein myönteisimmillään mielipiteet olivat vuonna 2007, joka oli pitkän talouskasvun viimeinen niin sanottu hyvä vuosi, toteaa tutkimusjohtaja Juho Rahkonen Taloustutkimus Oy:stä.