Kansanedustaja Risto Kalliorinteen mukaan kansalaisten kanssa huoli eurokriisistä on suuri ja ymmärrys muiden maiden tukemiseksi vähissä.
Ylen kolumnissaan hän painottaa, että asioista pitää antaa realistinen kuva.
”Liian monella ihmisellä on kuva, että rahaa on syydetty Eurooppaan holtittomasti kymmeniä miljardeja ja siksi myös Suomen valtion budjetti on alijäämäinen. Tämä ei ole totta.”
Suoraa lainaa Euroopan kriisimaille Suomesta on annettu yksi miljardi euroa. Lisäksi Suomi on antanut takauksia noin kymmenen miljardin euron tukipaketeille.
”Jokainen toisten pankkilainoja taannut tietää, että suurin osa takauksista ei koskaan lankea takaajan maksettavaksi ja näin ovat arvioineet valtiovarainvaliokunnassa vierailleet asiantuntijat tilanteen olevan myös näissä valtion välisissä lainoissa”, Kalliorinne kirjoittaa.
Pahempaa estämässä
Takaukset eivät ole syy Suomen omille talousongelmille. Oma kasvanut velkamme johtuu vuosikausia jatkuneesta veronalennuspolitiikasta, maailman talouden hitaasta kasvusta ja julkisen sektorin lisääntyneistä palvelutarpeista, Kalliorinne luettelee.
”Nämä kansantaloutemme ongelmat tulevat vain pahenemaan mikäli Euroopan talouskriisin pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Tämän vuoksi Suomi on ollut Euron pelastustalkoissa mukana ja toivomme, että pahin ennuste voidaan vielä välttää.”