Suomen neuvottelut vakuuksista Espanjan pankkien vakautusohjelmalle päättyivät tiistaina. Eduskunta käsittelee asian jo torstaina ja perjantaina.
Hallituksen mukaan Espanjan talletussuojarahaston antamat vakuudet rajaavat suomalaisten veronmaksajien riskit Espanjan pankkijärjestelmän vakautusohjelman lainoituksessa.
Vakuusjärjestelyn mallina on käytetty Kreikan kanssa tehtyä sopimusta. Myös nyt vakuuksien suuruus lasketaan 40 prosentin tappio-olettamalla, joka on luottoluokittaja Standard & Poorsin historialliseen aineistoon perustuva arvio oletetuista tappiosta maan maksukyvyttömyystilanteessa.
40 prosentin tappio-olettaman mukaisesti vakuuden kokonaismäärä on 769,92 miljoonaa euroa, mikäli Espanjan ohjelman suuruus on 100 miljardia euroa. Tämä on euromaiden yhteisesti kesäkuussa asettama katto Espanjan ohjelmalle.
Vakuutta maksetaan käteisenä Suomen vakuustilille sitä mukaan, kun Espanjalle maksetaan lainaeriä.
Taloussanomat kertoi keskiviikkona, että myös Hollanti saattaa hakea Espanjalta samanlaisia vakuuksia kuin Suomi.
”Aika ei riitä”
Oppositio kritisoi keskiviikkona voimakkaasti eduskuntakäsittelylle varattua aikaa. Kansanedustajien oli määrä saada sopimuspaperit keskiviikkona alkuillan aikana. Hallituksen tiedonanto sopimusliitteineen oli myös kesken vielä keskiviikkona iltapäivällä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi STT:n mukaan aikataulun uhkaavan jopa demokratian toteutumista.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan sopimus olisi pitänyt saada kansanedustajille jo keskiviikkoaamuna, jotta siihen olisi voinut perehtyä kunnolla.
Eduskunnan täysistunto Espanjan pankkien tukemisesta alkaa torstaina kello 14. Sitä ennen kokoontuvat eduskuntaryhmät.