Kunnallisvaalien ehdokasasettelussa alkaa kirivaihe kesän kääntyessä elokuulle. Netti ja sosiaalinen media ovat toiminnanjohtaja Jukka Kinoksen mukaan osoittautuneet erinomaiseksi työkaluksi myös uusien ehdokkaiden hankkimisessa.
Vasemmistoliiton Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan piirien toiminnanjohtajana työskentelevällä Kinoksella on kolmen piirinsä kautta hyvä tuntuma ehdokasasettelun tilanteeseen Vasemmistoliiton kuntakentällä. Eroja on niin piirien välillä kuin piirien sisällä kunnissakin.
– Pirkanmaalla ollaan ehdokashankinnassa kautta linjan edellä vuoden 2008 vauhdista. Keski-Suomessa taas tilanne vaihtelee kovasti paikkakunnasta riippuen. Muuttotappioalueilla ollaan ehdokashankinnassa jäljessä. Pohjanmaalla on ehdokasasettelun osalta sekä hyviä että huonoja kuntia.
Ehdokkaita uusiin kuntiin
Ilahduttavana Kinos pitää sitä, että ainakin Pohjanmaalla Vasemmistoliitto on saamassa ehdokkaita pariin kolmeen sellaiseen kuntaan, joissa puolue ei viime vaaleissa ole ollut lainkaan mukana.
– Isommista paikkakunnista ainakin Seinäjoen kaupungissa on menty mukavasti eteenpäin. Uutta väkeä on tullut mukaan ja vanhatkin jaksavat jatkaa. Siellä on havaittavissa nousun kierrettä.
Kinos pitää tärkeänä, että muissakin kunnissa aiemmin mukana olleet jaksavat jatkaa ja lähtevät mukaan ja samalla voivat auttaa ja tukea uusia tulokkaita. Uusien ehdokkaiden puolestaan toivotaan tuovan vaalityöhön uusia ideoita, joita myös toteutetaan käytännössä.
Netin ja sosiaalisen median hyväksikäyttö ehdokasasettelussa on Kinoksen mukaan selvästi lisääntynyt Vasemmistoliitonkin piireissä.
– Kun meillä on isot toimialueet, niin netti on mainio uusi vaalityön väline, jota osataan jo käyttää varsin hyvin ja jonka merkitys tulee varmasti kasvamaan.
Kaikille ei paikkoja riitä
Kuntaliiton kyselyn mukaan kolmannes suomalaisista olisi kiinnostunut kunnallisen luottamustehtävän hoitamisesta, jos tehtävää heille tarjottaisiin. Toiminnanjohtaja Kinos pitää prosenttia yllättävänkin hyvänä.
– Kuntien hallinnonuudistuksissa luottamushenkilöpaikat näyttävät vaan vähenevät. Sääli, sillä paikkoja ei riitä kaikille halukkaille. Onkohan tosiaan demokratia niin kallista, että sieltä päästä pitää kuntien etsiä säästöjä.
Kinos arvelee, että luottamushenkilöpaikkojen vähenemisen myötä puolueosastojen ja kunnallisjärjestöjen merkitys tulee korostumaan.
– Järjestötoimintaan osallistumalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa kuntien päätöksentekoon, vaikkei itse olisikaan saanut luottamustehtäviä.
Syksyn kuntavaaleissa valitaan Kuntaliiton ennakkolaskelman mukaan kaikkiaan 9 672 valtuutettua. Vielä vuoden 2008 kuntavaaleissa valittiin 10 412 valtuutettua.
Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 28. lokakuuta. Ennakkoon äänestetään kotimaassa 17.-23. lokakuuta ja ulkomailla 17.-20. lokakuuta. Puolueen ja valitsijayhdistyksen tulee toimittaa ehdokaslistansa kuntien keskusvaalilautakunnille 18.syyskuuta mennessä.