Vilpilliset opinnäytetöiden kirjoittajat jäävät jatkossa aiempaa varmemmin kiikkiin, kun yliopistot hankkivat käyttöönsä tehokkaita plagiaatintunnistusjärjestelmiä.
Jyväskylän yliopisto on valinnut ruotsalaisen Prio Infocenter Ab:n tarjoaman Urkund-järjestelmän, joka menestyi erityisesti hinnan ja vertailuaineiston laajennettavuuden sekä yliopiston muihin järjestelmiin tarvittavan integroinnin osa-alueissa.
Ainakin Åbo Akademilla ja Oulun yliopistolla on ollut jo muutamia vuosia käytössä tunnistamisjärjestelmiä. Tänä vuonna hankintoja ovat toteuttamassa Jyväskylän yliopiston lisäksi myös Turun, Itä-Suomen ja Lapin yliopistot sekä Aalto-yliopisto.
Toisen tekstiä omaksi
Jyväskylän yliopiston kielten laitosten ohjeiden mukaan plagiointi tarkoittaa ”toisen henkilön ajatusten, tekstin, tutkimustulosten tai kuvallisen aineiston käyttämistä siten, että esittää ne ominaan”. Menettelyn todetaan olevan laitonta ja vastoin kaikkea ammattietiikkaa sekä kaikkia hyvän akateemisen ja tieteellisen käytännön periaatteita.
Opiskelussa tahallinen plagiointi ilmenee yleensä joko toisen opiskelijan oppimistehtävävastauksen tai sen osan kopiointina tai tekstin kopiointina suoraan lähdemateriaalista esimerkiksi kirjallisuudesta, internetistä, opinnäytetöistä ilman asianmukaisia lähdeviittauksia.
Laittomaksi ja sopimattomaksi plagioinniksi katsotaan myös alkuperäisen tekstin toistaminen omassa oppimistehtävässä niin, että tekstin sanamuotoa tai sanajärjestystä on muutettu.
– Jotta järjestelmästä olisi mahdollisimman suuri hyöty, pidettiin tärkeänä, että opiskelijoiden tekstejä voidaan verrata myös mahdollisimman laajaan kotimaisia tekstejä sisältävään tietokantaan, kertoo Jyväskylän yliopiston strategiajohtaja Kari Pitkänen.
Myös opetuksen avuksi
Pitkäsen mukaan tarkoituksena kuitenkin on, ettei järjestelmää käytetä vain plagioinnin tunnistukseen, vaan myös opetusvälineenä opastettaessa opiskelijoita tieteelliseen kirjoittamiseen.
Alkuvaiheessa plagiaatintunnistusta käytetään opinnäytetöiden tarkastuksessa. Syksyn aikana opettajat voivat halutessaan laajentaa käyttöä myös muihin oppimistehtäviin.
Jyväskylän yliopisto valmistelee samaan aikaan myös ohjeistusta vilpin ja plagioinnin ehkäisemiseksi ja vilppitapausten käsittelemiseksi.