15M Indignados -liikehdintä, eli Occupy-liikehdintää edeltänyt Espanjan poliittinen valtausaalto on vielä elossa, mutta eri tavalla kuin sen ”suurina päivinä” kun aukiot olivat täynnä kuuntelevia ihmisiä ja muutamia puhujia, sekä suuria kollektiivisia toimintoja järjestettiin spontaanisti. Tämä väite perustuu sille lähtökohdalle että 15M ei ole liike. Se ei ole koskaan ollut liike, vaan päivämäärä, liikehdintä. Kuten Occupy ei ole liike, vaan liittymäkohta.
Itse olin viime kesänä organisoimassa 15M-valtauksen toimintaa, mutten koskaan ole kuulunut yhteenkään liikkeeseen tai joutunut allekirjoittamaan yhtäkään arvosopimusta, en edes väkivallattomuuden dogmaattista kollektiivista asiakirjaa. Ainoa perusta oli yhteinen eettinen minimi ja aloimme töihin. Tähän perustuu edelleen 15M. Se on joukkoja yhdistävä päivämäärä, tila. Toisin sanoin valtaus. Valtauksessa kun otetaan haltuun valmiiksi määriteltyä tilaa ja vapautetaan se toiseen käyttöön.
Yksi kevään ja kesän aikana merkittävä tekijä on ollut valtion reaktiivinen sorto kaikkea kansalaistottelemattomuutta vastaan.
Kun on puhetta Occupyn ja 15M:n muuttaneen poliittista diskurssia, on kyse nimenomaan valtauksesta. Koska poliittinen analyysi ja toiminta, joka Occupysta ja 15M:sta on tullut, on ollut vähintään keskinkertaista.
Varsinkin rahan vallan, korruption, pankkien väärinkäytösten tai finanssieliitin rahastamisen vastustaminen on diskurssiltaan kovin yllätyksetöntä, ja jopa naurettavan ilmiselvää kun katsoo työtaisteluita historiallisesti tai satoja vuosia vanhojen teoristien analyyseja kapitalismista. Mitään rajoja rikkovaa 2000-luvun kapitalismin teoreettista syväanalyysiä ei näistä lähteistä ole kummunnut.
Päinvastoin analyysit ovat pysyneet hyvinkin hillityllä tasolla. Esimerkiksi työn, rahan, tai kuluttamisen konsepteja ei olla avattu luurankoihin asti leikkauspöydälle ja alettu järjestelemään radikaalisti uudestaan. Jos näin olisi, voisin myöntää että Occupy on merkittävästi muuttanut poliittista diskurssia analyysinsa kautta, mutta tähän mennessä se on tapahtunut nimenomaan valtauksen konseptin kautta.
Valtaus laajemmassa mielessä tarkoittaa tietysti enemmän kuin puiston tai aukion, eli fyysisen tilan valtaamista. Valtaus voi parhaimmillaan ylettyä yhteisiin kapitalismin yksityistämiin alueisiin kuten esimerkiksi asumisen valtasuhteiden konkreettiseen muuttamiseen, rahan konseptin muuttumiseen (jos/kun vallattu tila on rahalle immuuni), tai yhteisten diskurssien ja ajatusvaihdon mahdollistavia henkisiä ja fyysisiä tiloja. Tämän 15M ja Occupy ovat politiikassa muuttaneet yleistämällä valtausliikkeiden tekemän historiallisen työn, tekemällä siitä populaaria, yleisemmin ymmärrettävää ja toimintamallina hyväksytympää. On vallattu tilaa puistojen ja aukioiden lisäksi mediassa, kulttuurituotannossa, terveydenhuollossa ja niin edelleen.
15M on kyllä myös liike. Mutta se on liike vain pienelle ryhmälle jotka luultavasti tulevat olemaan kymmenen vuoden sisällä paikallispoliitikkoja toisessa Espanjan pääpuolueessa ja näkevät populaarin nuorisoliikehdinnän lupaavana alustana uralleen. Mutta tämä on vain pieni osa sitä mitä 15M muuten yhdistää: satoja kollektiiveja, yksilöitä, tapahtumia, valtauksia ja niin edelleen.
Kuitenkin alusta asti yhtenä suurimpana vedenjakajana on ollut pasifismin jämähtänyt problematiikka. Tämä on lähiviikkoina tullut konkreettisesti esiin asturialaisten, kombatiivisempaan asenteeseen juurtuneiden kaivostyöläisten ymmärrettävän ärtyneissä reaktioissa 15M liikkeen ”edustajien” irtisanoutumiseen kaivotyöläisten työtaistosta tai jopa sen vastustamiseen, koska se ei seuraa pasifismin dogmaattista normia. Tämä ei kuitenkaan siis koske kuin yksilöitä jotka tuntevat edustavansa 15M-liikettä, ei missään nimessä kaikkia kyseisen päivämäärän ja valtauksen yhdistämiä, joissa on monia jotka eivät allekirjoita pasifismia ylitsepääsemättömänä dogmana, vaan keskustelevat väkivallasta sinä monimutkaisena konseptina kun se on, ja toimivat sen mukaisesti.
Valtion harjoittama väkivalta Espanjassa on katutasolla karannut Euroopan mittakaavassa täysin käsistä räävittömillä mielenosoittajien pahoinpitelyillä poliisin toimesta, mutta valtion väkivalta on tällä hetkellä huomattavasti vakavampaa sosiaalisen kurituksen tasolla. Tunnetusti tapoja tappaa on monia, kuten Brysselin riepotteleman Espanjan hallituksen hyvin tehokkaat pääesimerkit: sairaanhoidon yksityistäminen ja sosiaaliturvan leikkaus.
Näkyvä toiminta 15M:n suhteen on nykyään naapurustotason viikoittaisissa kokoontumisissa, muutamia hajanaisia reaktiivisia mielenosoituksia lukuun ottamatta.
Tämä ei anna kuitenkaan kuvaa siitä mitä viime kesänä alkanut valtauksen popularisointi ajattelumallina sekä toimintamallina on jatkuvasti kokemassa ja luomassa yhteiskunnan pinnan alla.
Yksi kevään ja kesän aikana merkittävä tekijä on ollut valtion reaktiivinen sorto kaikkea kansalaistottelemattomuutta vastaan. Siihen on liittynyt esimerkiksi: pidätyksiä, ”checkpointteja” kaupungilla, salapoliiseja mielenosoituksissa, nettisivu jonka avulla vainotaan nuoria aktivisteja (naapurit voivat kuvien perusteella ilmiantaa heitä poliisille), lakimuutoksia jotka esimerkiksi tekevät väkivallattomasta tottelemattomuudesta (esim. kadulla poliisin edessä istuminen liikkumatta) poliisin väkivaltaisen vastustamisen josta voi saada kohtalaisen vankilatuomion, verorahojen massiiviset investoinnit kyynelkaasuun ja muihin valtioväkivallan välineisiin, monet silmät jotka poliisi on ampunut puhki mielenosoittajilta kumiluodeilla ynnä muuta.
Siinä on mielestäni jotain valtiolle ominaista kuivaa sarkasmia, kun valtion tukemat pankkiirit ovat tuhonneet peruslähtökohdat inhimilliseen elämään maan väestöltä niin valtio leikkaa lisää elintärkeistä palveluista investoidakseen miljoonia kyynelkaasuun jolla samaisen väen kysymykset saadaan tukahdutettua.
Ihmisille, varsinkin nuorille, joista yli puolet on työttöminä, lähitulevaisuus yleisesti ilmenee tyhjyytenä, suurena epävarmuutena jossa ainoa kaiku on lupaus turhautumisen kasvamisesta, perusoikeuksien katoamisesta ja taloudellisesta askeettisuudesta.
Monien autonomista rinnakasyhteiskuntaa rakentavien kollektiivien ehdotukset ja kritiikki osuu 15M:n suhteen siihen tärkeään eroon mikä on mielenosoittamisen, ”aktivistin” ja todellisen autonomisen taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen tilan haltuunoton (valtauksen) välillä. 15M liike päällisin puolin toimii lähinnä ensimmäisen mallin mukaisesti jättäen neoliberaalille politiikalle toimintarauhan ja protestihuutojen rivien välistä kuultavan hiljaisen siunauksen. Tämä ei kuitenkaan himmennä 15M liikehdinnän tärkeyttä yhtymäkohtana ja päivämääränä joka yhdistää monia voimia mahdollistaen kasvavan konsensuksen ja ymmärryksen kapitalismin kauhuista, sekä monien yhteiskunnallisten projektien kehityksen jotka antavat eri suunnilta toivonpilkahduksia maailmasta joka olisi vielä lapsillemmekin olemassa.
Kirjoittaja on yksi INTO kustannuksen julkaiseman Occupy-kirjan kirjoittajista.
uutiskirje 
