Suomen Sadankomitea on tehnyt perusteellista työtä selvittäessään maamme asevientiä vuosina 1998–2007. Tuona aikana sotatarvikkeiden kauppa on kasvanut noin 40 prosenttia. Vaikka toisin väitetään, niin selvitys osoittaa Suomen vievän aseita myös kriisialueille ja konfliktimaihin. Mikään mahtimaa Suomi ei kuitenkaan ole maailman asemarkkinoilla.
Asekauppa ja erilaisten sotatarvikkeiden myynti sinänsä ei ole ongelmallista, jos ostajina on rauhan tilassa olevia maita, jotka tiivistävät esimerkiksi omaa puolustustaan hankkimalla Suomesta vaikkapa panssaroituja ajoneuvoja. Takuita siitä, että nämä aseet eivät päädy kriisialueille, on tosin miltei mahdoton saada.
Suomen aseviennistä valtaosa suuntautuu Euroopan unionin alueelle ja suurimpia yksittäisiä kauppakumppaneita olivat selvityksen mukaan naapurimaa Ruotsi ja varustautuva Nato-maa Puola.
Raportista paljastuu, että Suomi esiintyy vastoin viralliseksi luonnehdittua linjaansa ja sallii asetarvikkeiden kaupan myös suoraan sotaa käyviin maihin, joista suurin on Yhdysvallat. Suomessa valmistettua sotamateriaalia kulkeutuu lisäksi kolmansien maiden kautta myös konfliktialueille.
Tullihallituksen tilastoista käy ilmi, että muun muassa Israel on saanut suomalaistan ohjusteknologiaa käyttöönsä vuoden 2002 jälkeen yli neljän miljoonan euron arvosta. Jos Gazassa siviilien kimppuun käynyt Israel ei harjoittanut sotilaallista toimintaa, niin mitä se sitten mahtoi olla.
Sadankomitean selvityskin osoittaa, että Suomella ei ole selkeää ja yksiselitteistä asevientipolitiikkaa. Aihepiiri on ollut jonkinlainen tabu, josta ei ole edes kunnolla voitu puhua. Kritiikin esittäjiä on helposti syytetty milloin epäisänmaallisuudesta milloin halusta tuhota suomalaisa työpaikkoja.
EU:lla on omat asevientiin liittyvät säännöstönsä, joita Suomi ei kuitenkaan ole sitoutunut noudattamaan. EU:n käytänteiden mukaan aseita ei saa viedä sotaa käyviin maihin ja erityistä huomiota on kiinnitettävä maan ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen lain kunnioittamiseen.
Suomen olisi korkea aika sitoutua näihin EU:n linjauksiin. Sitoutumisesta huolimatta tietysti jokaisen maan (Suomenkin) hallitus on aina lopulta itse vastuussa siitä, minne aseet päätyvät.
Toivottavasti Sadankomitean raportti herättää laajempaakin mielenkiintoa ja synnyttää keskustelua suomalaisesta asevientipolitiikasta. Ei ole Suomen edun mukaista, että asekauppa sallitaan esimerkiksi juuri ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin tai ei-demokraattisiin valtioihin ja konfliktialueille.
lehti 