Suomalaisten ajokortit muuttuvat ensi vuoden alussa. Silloin otetaan käyttöön uusi ajokortti, joka on viranomaisten mukaan entistä turvallisempi.
Kortin koko ja pääväri pysyvät ennallaan, mutta ulkoasu ja tietojen asettelu muuttuvat.
Uudessa kortissa on useita turvatekijöitä, joista näkyvin on muuttuva laserkuva, jossa vaihtelee ajokortin haltijan kuva ja syntymäaika. Henkilötunnuksen sisältävä viivakoodi jää kortista pois.
Tavallisen ajokortin lisäksi uudistuvat myös ammattipätevyyskortit sekä digitaalisen ajopiirturin kortit.
Kaikki vanhat korttimallit pysyvät edelleen voimassa. Ajokortin muutokset perustuvat uuteen ajokorttidirektiiviin.
Uudet ajokortit määräaikaisiksi
Uusista 19. tammikuuta 2013 lukien myönnettävistä ajokorteista tulee myös määräaikaisia. Kortit ovat luokasta ja ajokortin haltijan iästä riippuen voimassa 2–15 vuotta.
Tavallinen henkilöauton ajokortti on uusittava 15 ja kuorma- tai linja-autokortti viiden vuoden välein. Suomi ottaa käyttöön pisimmät mahdolliset direktiivin sallimat ajokorttien voimassaoloajat.
Nykyisten ajokortin haltijoiden ei tässä vaiheessa tarvitse uudistuksen vuoksi tehdä mitään.
Kortin uusimiseen ei liity opetusta tai kuljettajantutkintoa. Tarvittaessa uusimisen yhteydessä uusitaan valokuva. Tietoa löytyy www.trafi.fi/ajokorttiuudistus.