Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 21. syyskuuta
Viime Viikkolehdessä kerrottiin, että Yhdysvallat myy Suomelle JASSM-rynnäkköohjuksia ennen ainoatakaan Nato-kumppaniaan. Turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pekka Visuri ihmettelee perjantaina ilmestyvässä Viikkolehdessä kauppaa loikkana strategiseen asevarusteluun.
Lue perjantaina Viikkolehdestä Visurin perustelut kritiikilleen.
Kuntavaalien ehdokkaat on asetettu. Vasemmistoliitolla on paljon nuoria ehdokkaita ja lapsiperheiden vanhempia. Viikkolehti tapasi kolme Keravalta ja Järvenpäästä. Pia Lohikoski, Jenni Komonen ja Oula Hyrske kertovat, että kyllä se sujuu. Neljän lapsen vanhemmat Komonen ja Hyrske luukuttavat lehtiä vuorotellen.
Raaseporissa kuntavaalien kuuma kysymys ovat Billnäsin arvokkaan ruukkialueen asunnot. Ne myytiin kesäkuussa yrittäjä Olli Muuraiselle, vaikka vuokra-asukkaista ja paikallisista yrittäjistä koostuva yhtiö teki isomman tarjouksen. Kaupunginhallituksen jäsenen Harry Yltävän mukaan vuokralaisten asema on turvattava ja myymisestä luovuttava.
Metalliliiton vasemmistoryhmä sai toukokuussa Turja Lehtosesta uuden vetäjän. Omia näkemyksiä tuodaan esille, mutta rakkikoiramaiseen räksytykseen ei lähdetä, Lehtonen linjaa Viikkolehden haastattelussa.
Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmä oli viime vuosien suurimpia teatteritapauksia. Ensi viikolla ensi-iltaan tulevassa jatko-osassa tarkastellaan veljeskuntien Suomea. Viimeisen viiden vuoden aikana poliitikot ja virkamiehet ovat seuranneet sivusta kuinka eläkeyhtiöt ovat kähveltäneet 3,5 miljardia euroa ja jakaneet itselleen muhkeat bonukset, väitetään dokumentteihin ja syväkurkkujen haastatteluihin perustuvassa näytelmässä.
Viikkolehti esittelee ennakkoon Eduskunnan sekä arvioi keskiviikkona ensi-iltansa saaneen Kansallisteatterin juhlanäytelmän Patriarkka.
Marilyn Monroen kuolemasta tuli muutama viikko sitten kuluneeksi 50 vuotta. Elokuvaohjaajana parhaiten tunnettu Pier Paolo Pasolini kirjoitti pian sen jälkeen muistorunon Marilynille. Kirjailija Pekka Manninen käänsi sen perjantaiseen Viikkolehteen.
Mosambikin parlamentin käsittelyssä on korruptionvastainen lakipaketti, mutta paikalliset asukkaat eivät usko sen muuttavan mitään. Janne Rantala kertoo reportaasissaan, että pääkaupungissa Maputossa voi kävellä rauhassa rikollisilta. Poliisin lahjusvaatimuksilta välttyminen on sen sijaan vaikeaa. Arkipäivän korruptiota ovat mielivaltaiset tiemaksut sekä lahjukset terveysasemilla ja peruskoulussa.
Ulkomaansivuilla kerrotaan myös tshekkejä tappavasta myrkkyviinasta ja pohditaan muslimien suuttumusta tuoreen pilkkavideon johdosta.
Viikkolehti – Vaikuttavaa journalismia vuodesta 1982.