Miehitys on tuottoisaa liiketoimintaa Israelille

– Palestiinalaisalueiden talous on Israelin panttivanki. Israel määrittää sen reunaehdot, ja se on täysin Israelista riippuvainen.

Näin tiivistää palestiinalainen tutkija Samia Botmeh. Hänen mukaansa tuloksena on sirpaloitunut, tuhottu talous, jolla ei ole tuotantokapasiteettia eikä kykyä työllistää asukkaitaan.

Myös israelilainen Inna Michaeli on todennut riippuvuuden ja sen, miten Israel horjuttaa itsenäisen palestiinalaistalouden kehittymistä.

Michaeli syyttää kansainvälistä yhteisöä kaksinaamaisuudesta: miehitystaloudesta hyötyvät Israelin ohella myös lukuisat ulkomaiset yhtiöt.

Michaeli on ihmisoikeus- ja feministiaktivisti, joka protestoi näkyvästi niin vuoden 2006 Libanonin sotaa kuin vuodenvaihteen 2008–2009 Gazan hyökkäystäkin vastaan.

Botmeh johtaa palestiinalaisen Birzeitin yliopiston kehitystutkimuksen laitosta. Hän edustaa palestiinalaisten muuten hajanaista poliittista kenttää kokoavaa kansalaisjärjestöjen yhteenliittymää, Boycott National Committeeta (BNC).

Michaeli ja Botmeh puhuivat viime viikolla Helsingissä tilaisuudessa, jonka järjestivät Hakunilan kansainvälinen yhdistys sekä Israeli Committee Against House Demolitions (ICAHD) Finland.

Sirpaloitu apartheid

Palestiinalaisalueen kaksi pääosaa on erotettu toisistaan. 1,7 miljoonan asukkaan Gaza on palestiinalaisten (nykyään Hamasin) hallinnassa, mutta Israelin saartama. Länsirannalla asuu 2,4 palestiinalaista sekä kansainvälisen oikeuden kannalta laittomissa siirtokunnissa puoli miljoonaa israelilaista.

Samia Botmehin mukaan palestiinalaisalueiden taloutta määrittävät kolonialismi ja apartheid.

Oslon vuoden 1993 sopimuksen mukaan Länsiranta jakautuu alueisiin A, B ja C. Palestiinalaishallinnon alaisuudessa oleva A-alue käsittää vain 18 prosenttia pinta-alasta. Alueella B Israel vastaa ”turvallisuudesta” ja palestiinalaiset siviilihallinnosta. Sen koko on 21 prosenttia. Suurin alue on Israelin kokonaan valvoma C, 61 prosenttia.

– Alue A on edelleen sirpaloitu 160 erilliseksi saarekkeeksi, joiden rajoja Israel valvoo. Alue C puolestaan on kokonaan eristetty muusta Länsirannasta, totesi Botmeh.

– Laajeneviin siirtokuntiin liittyy maiden anastus ja etninen puhdistus, jota on viime aikoina tapahtunut esimerkiksi Jerusalemissa, Hebronissa ja Länsirannan pohjoisosissa. Siirtokunnat eivät kontrolloi pelkästään omaa aluettaan, vaan myös lähikyliä ja -kaupunkeja.

Botmehin mukaan apartheid-tyyppiseen hallintoon kuuluvat myös tiesulut, joita Länsirannalla tällä hetkellä on viitisensataa.

– Israel voi lisäksi koska tahansa sulkea pääsyn jollekin alueelle tai sieltä pois. Poikkeussulkuja voi olla päällä satoina päivinä vuodessa.

Kurjistuminen kasvaa

Israel kontrolloi Länsirannan kaikkia luonnonvaroja. Sen rakentama muuri kärjistää tilannetta.

– Muuri suoja-alueineen vie kymmenen prosenttia palestiinalaisten viljelymaista. Mutta vielä enemmän se vaikuttaa talouteen veden kautta. Kun palestiinalaisten käytössä nyt on 18 prosenttia Länsirannan vesivaroista, on sitä muurin kokonaan valmistuttua 5 prosenttia. Palestiinalaisille jäävä maa on käytännössä viljelykelvotonta, sanoi Botmeh.

Botmehin mukaan palestiinalaisalueiden bkt/henkilö on pudonnut takaisin vuoden 1994 tasolle, kun se välillä ehti jo nousta. Elintaso on pudonnut ja epätasa-arvo lisääntynyt.

– Lähes 75 prosentilla väestöstä ei ole ruokaturvaa. Länsiranta, perinteinen maatalousalue on ulkomaisen avun varassa. Kansainvälinen yhteisö laskee, montako kaloria päivässä tarvitaan pitämään palestiinalainen hengissä.

Työttömyys on suurta ja palkat alentuneet, miehillä vielä enemmän kuin naisilla.

– Kaupankäyntikin on Israelin panttivankina. Aina kun Israel haluaa painostaa palestiinalaisia, se voi pysäyttää kaupan.

Taloudellisen toiminnan kustannukset ovat kasvaneet moninkertaiseksi, sanoi Botmeh. Kun ennen vuotta 2006 esimerkiksi huonekalujen kuljettaminen Länsirannan osasta toiseen maksoi 250 dollaria, nyt se maksaa 2 300 dollaria.

Gazassa tilanne on vielä pahempi.

– Saarto on pysäyttänyt kaiken mielekkään taloudellisen toiminnan. Ennen saartoa teollisuustyössä oli 35 000 gazalaista, nyt 860.

Länsirannalla palestiinalaishallinto on yrittänyt korvata työpaikkoja laajentamalla julkista sektoria.

– Siitä on tullut suhteessa väkilukuun yksi maailman suurimmista. Heille ei ole mitään tekemistä, se on vain keino vähentää työttömyyttä.

Siirtokuntatuotteet vain osa

Inna Michaeli kuuluu Coalition of Women for Peace -järjestöön, jonka projekti WhoProfits tutkii, kuka hyötyy miehitystaloudesta.

Michaelin mukaan maailmalla puhutaan eniten siirtokuntatuotteista, mutta talousintressit ja taloudellinen osallisuus miehitykseen menee paljon syvemmälle.

– Tuotot siirtokuntatuotteista eivät riitä edes kattamaan siirtokuntien ylläpitokustannuksia. Niiden merkitys on enemmän poliittinen kuin taloudellinen, ne tuovat siirtokunnat kauppoihimme ja koteihimme.

WhoProfits on jättänyt aseteollisuuden vaikeasti tutkittavana selvitysten ulkopuolelle. Michaeli totesi, että ilman sitäkin miehitystalous on valtava kompleksi, jossa on mukana lukuisia yksityisiä ja julkisia yrityksiä.

– Kun Israel tuhoaa palestiinalaisten talon, osa voitosta menee Volvolle, joka on valmistanut purkuvälineet. Toiminta on vastoin kansainvälistä oikeutta ja Volvon omia eettisiä ohjeita, joiden mukaan yhtiö edistää ihmisoikeuksia eikä ole osallisena niiden rikkomisessa, huomautti Michaeli.

– Siirtokuntien rakentaminen on jo itsessään valtava teollisuus. Sitten tulevat palvelut niille: pankit, vakuutukset, vesi, sähkö, kännykkäyhteydet. Muurin rakentamiseen tarvitaan sementtiä, sen valvontalaitteisiin kehittynyttä elektroniikkaa. Israelin armeija työllistää yksityisiä turvayhtiöitä.

Vapaa kilpailu estetään

Kehittynyt talous vaatii ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Länsirannalla liikkuvuus on hyvin rajoitettua alueiden sirpaloitumisen, muurin ja tarkastuspisteiden takia.

– Vaikka Israel ilmoittaa poistaneensa jonkun määrätyn tarkastuspisteen, se voi koska tahansa palauttaa sen. Aina on olemassa epävarmuuden elementti, totesi Michaeli.

– Kaikilla israelilaisilla yrityksillä on miehitysalueilla suurempi vapaus yhdelläkään palestiinalaisella yhtiöllä. Ne eivät tarvitse erityisiä lupia ja ne voivat käyttää kaikkia maanteitä.

Michaelin mukaan miehitysalueilla ei voikaan puhua vapaasta kilpailusta. Israelin asettamat rajoitukset estävät palestiinalaisia yrityksiä pääsemästä markkinoille.

Kun palestiinalaisyhtiöt eivät pysty työllistämään, voivat israelilaiset käyttää palestiinalaisia halpatyövoimana, jolta puuttuvat perusoikeudet ja sosiaaliturva.

Michaeli kertoi konkreettisen esimerkin. Toimiakseen palestiinalaisalueilla israelilainen kännykkäoperaattori tarvitsee luvan palestiinalaishallinnolta. Palestiinalaiset operaattorit puolestaan eivät saa toimia muualla kuin alueella A. Israelilaisoperaattori rakentaa linkkimastot alueille B ja C. Ilman niitä eivät puhelimet toimi A-alueellakaan, joten israelilaisen on käytännössä pakko saada lupa palestiinalaishallinnolta.

Palestiinalainen kännykkäyhtiö taas joutui odottamaan lupia vuosikaudet. Siten myös siihen investoineet saudiarabialaiset joutuivat odottamaan tulosta vuosia.

– Seuraavalla kerralla saudit ajattelevat varmasti kahdesti, ennen kuin investoivat. Näin Israel nakertaa luottamusta palestiinalaistalouteen.

Michaeli muistutti, että Israel ottaa käyttöönsä miehitysalueiden luonnonvaroja.

– Se on vastoin kansainvälistä lakia, joka kieltää niiden käytön, jos se ei hyödytä miehitetyn alueen väestöä. Israelin korkein oikeus kuitenkin päätti viime joulukuussa toiminnan lailliseksi. Tämä on tärkeä pointti, koska se näyttää Israelin oikeuslaitoksen osallisuuden sorron mekanismeihin.

Turha lasku veronmaksajille

Lopputulema on Michaelin mukaan se, että Israelin politiikka estää palestiinalaistaloutta kehittymästä ja aiheuttaa riippuvuuden Israelista.

– Miehityksestä hyötyvät niin monet, ettei Israelin puolella ole aitoa halua lopettaa sitä. Poliittinen paine kansainvälisen yhteisön taholta olisi ainoa keino lopettaa jokapäiväiset rikokset.

Botmeh oli samalla kannalla.

– Vetoamme mieluummin maailman kansoihin kuin hallituksiin, boikottien ja sanktioiden puolesta. Israel on ollut lain yläpuolella, siellä on aina poikkeustila, se on voinut tehdä mitä haluaa.

Botmehin mukaan Oslon jälkeinen 19 vuoden kokemus rauhanprosessista on näyttänyt sen toimimattomuuden. Palestiinalaisille se on tuonut talouden tuhoutumisen, tuotannollisen kapasiteetin rapautumisen, elintason heikkenemisen ja tuottavan väestön ajautumisen ulkomaisen avun eläteiksi.

Botmehin suhtautuu ulkomaiseen apuun kaksijakoisesti. Toisaalta se auttaa pysymään hengissä, mutta toisaalta sen rooli on lieventää miehityksen vaikutuksia, ei lopettaa miehitystä. Näin apu pitää kolonisaatioprosessia yllä.

Kaiken muun ohella ulkomaisella avulla rakennetaan kaksinkertaista infrastruktuuria. Kun palestiinalaiset eivät sulkujen takia välillä pääse suurempien kaupunkien kouluihin tai sairaaloihin, ei kansainvälinen yhteisö vaadi rajoitusten poistamista, vaan rakentaa infrastruktuuria kyliin ja pikkukaupunkeihin.

– Eurooppalaisten veronmaksajien rahaa menee apuun, jossa ei ole taloudellista järkeä, ja joka viime kädessä auttaa pitkittämään miehitystä, totesi Botmeh.