Irtisanottavat
Sahalahti: 88 henkilöä, joista 81 työntekijää ja 7 toimihenkilöä
Valkeakoski: 34 henkilöä, joista 32 työntekijää ja 2 toimihenkilöä
Huittinen: 20 henkilöä, joista 14 työntekijää ja 6 toimihenkilöä
Jyväskylä: 5 toimihenkilöä
Tampere (pääkonttori, ei tuotantoa): 17 toimihenkilöä
Saarioisten liikevaihto vuonna 2011 oli 334,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,8 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa oli viime vuonna keskimäärin 2 028 ihmistä.
Lähde: SEL
Saarioinen-konsernin Sahalahden-, Valkeakosken- ja Huittisten-tuotantolaitoksien työntekijät jäivät perjantaina kotiin. Työntekijät palaavat töihin tiistaina. Saarioisten Valkeakoskella sijaitsevan keskuslähettämön työntekijät ovat poissa työstään 8.–10. marraskuuta. Mielenilmauksellaan työntekijät tuomitsevat Saarioisten irtisanomiset, joiden takia 164 ihmistä menettää työpaikkansa.
Suomen elintarviketyöläisten liiton mukaan työnantaja ei huomioinut työntekijöiden yhteistoimintaneuvotteluissa tekemiä esityksiä, esimerkiksi sitä, että osa irtisanomisista olisi vältetty työntekijöitä lomauttamalla.
– Työnantaja ei kuunnellut työntekijöiden esityksiä, vaan toimi päättämällään tavalla. Sen takia iso määrä ammattitaitoisia ja työnantajaansa sitoutuneita työntekijöitä menettää nyt työpaikkansa, Sahalahden-yksikön pääluottamusmies Lasse Ahola sanoo.
Irtisanotut työntekijät eivät tämän hetkisen tiedon mukaan ole saamassa mitään tukipakettia.
– Esitimme, että työnantaja olisi kantanut vastuunsa ja tukenut irtisanottavia työntekijöitä, mutta emme päässeet neuvotteluissa yksimielisyyteen asiassa, Valkeakosken-lihavalmistetehtaan pääluottamusmies Lauri Niskanen kertoo.
Työntekijät protestoivat mielenilmauksellaan myös sitä, että Saarioinen on ilmoittanut, ettei se ota irtisanomisia tehdessään huomioon irtisanottavien ihmisten uudelleentyöllistymismahdollisuuksia siinä määrin kuin työntekijät olisivat toivoneet. Esimerkiksi kaikkia vapaaehtoisia lähtijöitä ei huomioida irtisanomisia tehtäessä.