Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ja piiritoimikunta tekivät maanantaina yhteiskokouksessaan henkilövalinnat kaupungin luottamuselimiin. Valtuustoryhmä valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja Silvia Modigin, 36.
Vasemmistoliiton henkilöesitykset kaupungin luottamuselimiin tehtiin valtuustoryhmän ja piirijärjestön piiritoimikunnan yhteiskokouksessa valtuustoryhmän järjestäytymiskokouksen jälkeen. Pääperiaatteena valinnoissa oli se, että kukin valitaan vain yhteen luottamustehtävään.
Kaupunginhallitukseen valittiin puoluesihteeri Sirpa Puhakka, 56 ja varajäseneksi aluetoimitsija Dan Koivulaakso, 32, josta tuli myös valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Ryhmä valitsee itselleen toisen varapuheenjohtajan seuraavassa kokouksessaan tammikuussa.
Vasemmistoliitto saa toisen paikan kaupunginhallitukseen valtuustokauden toiselle kaudelle vuosille 2015–2016. Tällöin vihreät menettävät kaupunginhallituksen neljännen paikkansa.
Sosiaali- ja terveyslautakuntaan Vasemmistoliitolle tulee kaksi paikkaa. Varsinaisiksi jäseniksi esitetään valtuutettu, psykologi Anna Vuorjokea, 36 ja VTT Jouko Kajanojaa, 69. Vuorjoen varajäseneksi esitetään lehtori Miikka Merikantoa, 28 ja Kajanojan varavaltuutetuksi, biologi Miina Kajosta, 35.
Vasemmistoliitto sai liikuntalautakuntaan puheenjohtajan paikan, jolle esitetään VTM, varavaltuutettu Riku Aholaa, 31 ja hänen varajäsenekseen YTM, vanhuspalvelujen kehittämiskonsultti Outi Pauligia, 54.
Varapuheenjohtajapaikka Vasemmistoliitolle tuli yleisten töiden lautakuntaan ja paikalle esitetään opiskelija, varavaltuutettu Henrik Nyholmia, 25 ja hänen varajäsenekseen VTM, projektikoordinaattori Aura Kostiaista, 29.
Edustajat lautakuntin
Yhteiskokous esittää eri lautakuntapaikoille:
Kaupunkisuunnittelulautakuntaan ekonomi, valtuutettu Eija Loukoila, 61 ja varajäseneksi kansanedustajan avustaja Sampo Villanen, 36.
Opetuslautakuntaan teol.kand., varavaltuutettu Hanna Mithiku, 30 ja varajäseneksi Juha Leoni, 43.
Kiinteistölautakuntaan nuorisotyön suunnittelija, varavaltuutettu Kirsi Pihlaja, 32 ja varajäseneksi postityöntekijä Joonas Pulkkinen, 24.
Tarkastuslautakuntaan valt.kand., varavaltuutettu Petra Malin, 32 ja varajäseneksi FM, Mikko Pöri, 35.
Varhaiskasvatuslautakuntaan nuorisotutkija, valtuutettu Veronika Honkasalo, 37 ja varajäseneksi sosiaaliohjaaja Abdallah Mountassir, 42.
Kulttuuri- ja kirjastolautakuntaan musiikki- ja kulttuurityöntekijä, valtuutettu Sami “Frank” Muttilainen, 32 ja varajäseneksi FM, suunnittelija Alina Mänttäri-Buttler, 29.
Nuorisolautakuntaan opiskelija, varavaltuutettu Vesa Korkkula, 28 ja varajäseneksi Huk Annina Pikkumäki, 28.
Rakennuslautakuntaan valt.kand. Mia Haglund, 26 ja varajäseneksi KTM, Patrizio Lainà, 27.
Asuntolautakuntaan yhteyspäällikkö Annina Apukka, 42 ja varajäseneksi työsuojeluvaltuutettu Tenho Kellokangas, 58.
Teknisen palvelun lautakuntaan aluesihteeri Jouni Konttila, 42 ja varajäseneksi arkkitehtiopiskelija Noora Laak, 26.
Varavaltuutettu, tutkija Anu Suorantaa, 46 esitetään Palmia-liikelaitoksen johtokuntaan ja valtuutettu Pekka Saarniota, 67 Teatterisäätiön hallitukseen.
Muita valintoja olivat muun muassa Taidemuseon johtokunnan varapuheenjohtajaksi kriitikko Otso Kantokorpi, 55, HKL-liikelaitoksen varapuheenjohtajaksi sosiaalisihteeri Riina Simonen, 35, Vammaisneuvoston puheenjohtajaksi pääluottamusmies Ilpo Haaja, 54, Helsingin Seniorisäätiön puheenjohtajaksi työympäristösihteeri Eero Kirjava, 45 ja Gardenia Oy:n varapuheenjohtajaksi opiskelija Silva Loikkanen, 25.