Francis Wheenin Karl Marx -elämäkerta ilmestyi vuonna 2000.
Karl Marxin (1818–83) oivallus, että kapitalismin murtumakohta on tuotannon äärimmäisen yhteiskunnallistumisen (maailmanlaajuinen sekuntiaikataulu) ja tuotannon tulosten jakamisen individualisoitumisen välillä, on ärsyttänyt monia. Marx letkauttikin, että ilman ihmisen kallista aineenvaihduntaa maailmassa ei olisi yhtään köyhää.
Marxin päälle on kylvetty 150 vuoden aikana niin monenlaisia syntejä, että hänen tuotantonsa ja persoonansa ovat hautautuneet tuon syntikuorman alle.
Englantilainen kirjailija ja toimittaja Francis Wheen heittää lisää vettä myllyyn kirjoittamassaan Karl Marxin elämäkerrassa. Wheenin mukaan Marxin pääteoksen Pääoman sanomaa on haettu väärästä suunnasta, kun siitä on etsitty tieteellisesti päteviä totuuksia ja suuria yhteiskunnallisia ennustuksia.
”Jo nuoruutensa ihastuksessa Lawrence Sternen (1713–68) Tristram Shandyyn Marx yritti kirjoittaa omaa romaaniversiotaan takkuisesta koirasta, mutta löysikin oikean ajankohdan ja tyylinsä vasta miltei kolmekymmentä vuotta myöhemmin kirjoittaessaan Pääomaa. Elämäkerturinsa Thomas Yoseloffin mukaan Sterne ”poikkesi oman aikansa kirjoitustraditiosta; hänen teoksensa ei ollut romaani, ei essee, ei filosofinen opus, ei muistelma, eikä myöskään, silloisia pamfletintekijöitä matkiva satiiri. Teos oli rakenteeltaan väljä ja saranoiltaan nyrjähtelevä, täynnä outoja ja hankalia omituisuuksia. ..”
Pääoma ja Tristram Shandy
Miltei samoja sanoja voisi käyttää Marxista ja hänen eepoksestaan, sillä Tristram Shandyn tavoin Pääoma on täynnä mitä erilaisimpia luokituksia, syllogismeja (päätelmiä), paradokseja ja metafysiikkaa, teorioita ja oletuksia, mitä oudoimpia selityksiä ja suoranaista hullutteluakin.
Vuosina 1759–67 ilmestynyt Tristram Shandy ilmestyi suomeksi vasta 1998. Mainittakoon että Marxin Taloudellis-poliittiset käsikirjoitukset valmistuivat tasan sata vuotta myöhemmin kuin Tristram Shandy eli vuonna 1859. Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi 1867. Taloudellis-poliittiset käsikirjoitukset julkaistiin vasta 1939 nimellä Grudgrisse, kun NKP:n keskuskomitean Marx-Engels -Instituutti päästi ne arkistoistaan julkisuuteen. Marx itse luonnehti Grundgrisseä suureksi sekasotkuksi.
Marx turvautui parodiaan ja satiiriin paljastaessaan kapitalismin sijoiltaan nyrjähtänyttä logiikkaa. Amerikkalainen kirjallisuuskriitikko Edmund Wilson on julistanut Marxin vuosisadan ehdottomasti suurimmaksi pilkkakirveeksi sitten irlantilaisen Jonathan Swiftin (1667–1745).
Marx kirjoitti Engelsille 31.7.1865 Pääoman ensimmäisen osan viivästymisestä: ”Teoreettinen osa on valmis, kun olen saanut vielä kolme lukua kirjoitetuiksi… En suostu lähettämään liuskaakaan kustantajalle ennen kuin koko käsikirjoitus on valmis. Vaikka teokseen jää puutteita, siitä tulee joka tapauksessa taiteellinen ja tyylillinen kokonaisuus…”
Engels oli Pääoman ilmestyttyä Marxin kanssa eri mieltä teoksen taiteellisista arvoista: ”Miten sinä saatoit jättää kirjasi rakenteeltaan niin kömpelöksi kuin se on nyt? Neljättä lukuakin on lähes kaksisataa sivua, eikä siinä ole kuin neljä väliotsikkoa. Lisäksi sinun ajatuksenjuoksusi katkaisevat yhtenään laajat fantasiajaksot ilman minkäänlaista selkeää yhteenvetoa ja sitten sinä ryntäät heti seuraavaan asiaan, mikä takuulla tuntuu lukijasta hirvittävän väsyttävältä ja hämmentävältä… Ei kai näillä minun huomautuksillani sen suurempaa merkitystä ole.”
Tuottoisa rikollisuus
Vaikka kapitalismi perustuu sopimuksiin, Marx korosti rikoksen suurta merkitystä kapitalismin elinvoimaisuudessa. Pääoman ns. neljännessä niteessä Marx kirjoittaa lisäarvoteoriasta:
”Filosofi tuottaa ajatuksia, runoilija runoja, pappi saarnoja, professori luentotiivistelmiä ja niin edelleen. Rikollinen tuottaa rikoksia. Jos katsomme tarkemmin tätä viimeksi mainittua alaa ja yhteiskuntaa kaikkineen, voimme karistaa harteiltamme useita piintyneitä ennakkoluulojamme. Rikollinen ei tuotakaan ainoastaan rikoksia, vaan myös rikoslain ja sen myötä rikoslaista luennoivan professorin ja tämän professorin luennoista kootun oppikirjan, jonka hän panee kirjakauppoihin myytäväksi tavaroina… Rikollinen tuottaa lisäksi poliisivoimat ja oikeuslaitoksen, siis konstaapelit, tuomarit, pyövelit, juryn jäsenet jne.; kaikki nämä askareet, joista syntyy yhteiskunnallinen työnjako, tuottavat samalla ihmismielen uusia kykyjä, uusia tarpeita ja uusia tapoja tyydyttää ne”.
”Yksin kidutus on synnyttänyt useita hienoja mekaanisia laitteita, joiden valmistuksessa taitavat ammattimiehet ovat löytäneet oman työsarkansa. Rikollinen tuottaa myös vaikutelman, joka on osin moraaliin liittyvä ja osin pelkästään murheellinen tapauksesta riippuen, ja näin hän tekee meille ”palveluksen” herättämällä suuressa yleisössä moraalisia ja eettisiä tunteita. Rikollinen ei tuota ainoastaan lakikokoelmia, rikoslakia ja niiden myötä lainsäätäjiä, vaan myös taidetta, novelleja, romaaneja ja murhenäytelmiäkin, joista ovat hyvinä esimerkkeinä Mulnerin Schuld (Syyllisyys) ja Schillerin Die Räuber (Rosvot) ja vielä selkeämmin Oidipus ja Shakespearen näytelmä Rikhard III… Rikollisen panos tuotantovoimien kehityksessä voidaan siis osoittaa varsin yksityiskohtaisesti. Olisiko lukko ikinä kehittynyt yhtä täydelliseksi, ellei keskuudessamme olisi varkaita? Olisiko setelin painaminen saavuttanut nykyisen täydellisyytensä, ellei väärentäjiä olisi? Ja jos unohdamme yksilöt rikollisina, olisiko globaaleja markkinoita ikinä syntynyt ilman rikollisiksi luokiteltavia kansakuntia? Tai syntynyt kansojakaan? Eikö Pahantiedon puu olekin aina samalla ollut myös Hyväntiedon puu aina Aatamin ajoista lähtien?”
Aikansa haukutuin ja vihatuin
Marx oli 31-vuotias, kun hän saapui perheineen Englantiin 27.elokuuta 1849. Englannista muodostui hänen viimeinen pakopaikkansa. Hänet oli karkoitettu Saksasta, Belgiasta ja Ranskasta, eikä Sveitsi myöntänyt hänelle passia. Marx haudattiin 17.3.1883 Lontoon Highgaten hautausmaan etäiseen kolkkaan, samaan hautaan, johon hänen vaimonsa Jenny oli laskettu vain viisitoista kuukautta aikaisemmin. Saattoväkeä oli viisitoista henkeä. Haudalla pitämässään puheessa Friedrich Engels (1820–95) kutsui Karl Marxia vallankumouksen neroksi, oman aikansa haukutuimmaksi ja vihatuimmaksi ihmiseksi ja ennusti, että ”Marxin tukka, parta ja työ tulevat säilymään ihmisten mielissä aikojemme loppuun saakka”.
Francis Wheenin Karl Marx -elämäkerta nostaa esiin ihmisen nimeltä Karl Marx. Eikä Marxin elämästä puuttunut dramatiikkaa. Hän osasi luoda sitä mestarillisesti myös itse. Marxin terveys alkoi horjua jo alle 40-vuotiaana. Hänen kiusanaan oli krooninen keuhkoputken tulehdus, maksavaivat ja ärtyneet paiseet. Miltei ainainen rahapula ulosottomiehineen ja velkojineen häiritsivät työrauhaa. Tosin silloin kun rahaa oli, sitä pantiin reippaasti myös menemään.
Marxin Eleanor tytär on muistellut isäänsa lumoavana satujen sepittäjänä. Eleanorin mielestä Marxin lumoavin satu oli nimeltään ”Hans Röckle”:
”Isä kertoi satua kuukausikaupalla, siinä oli monta erillistä sivujuonta… Hans Röckle oli Hoffmannin kaltainen taikuri, jolla oli leikkikalupuoti ja joka oli aina ’niukoissa varoissa’. Puoti oli täynnä ihania leikkikaluja, puu-ukkoja ja -akkoja, jättiläisiä, kääpiöitä, kuninkaita ja kuningattaria, työläisiä ja vouteja, nisäkkäitä ja lintuja kuin Nooakin arkissa, pöytiä ja tuoleja, vaunuja, kaikenkokoisia arkkuja. Vaikka Hans Röckle oli taikuri, hän ei ikinä kyennyt maksamaan velkaansa sen enempää paholaiselle kuin teurastajallekaan ja joutui siksi – pitkin hampain – myymään lelujaan paholaiselle. Nämä joutuivat sitten hirmuisiin seikkailuihin, vain palatakseen lopulta Hans Röcklen lelukauppaan.”
Kaikkea on syytä epäillä
Marx valittiin 24-vuotiaana Rheinische Zeitungin päätoimittajaksi. Nuori filosofian tohtori joutui yllättäen ottamaan kantaa niin sanottuihin aineellisiin arvoihin. Marx kirjoitti laajan kritiikin uudesta laista, joka oli säädetty koskemaan polttopuuvarkauksia yksityismetsistä. Maalaiset olivat vanhastaan tottuneet jokamiehen oikeuteen, siihen, että he saisivat vapaasti kerätä kuivia oksia polttopuuksi – mutta nyt risunkin sieppaajaa uhattiin vankeusrangaistuksella. Samalla vaadittiin, että varas joutuisi korvaamaan metsänomistajalle rahalla viedyn puun arvon, ja tuon arvon määräisi metsän omistaja.
Marx piti ehdotusta laillistettuna ryöstönä ja halusi kumota ehdotuksen sen oman logiikan avulla:
”Mikäli me näin ajattelemme, lainsäätäjän pitäisi päätyä myös seuraavaan johtopäätökseen: koska korvatillikka ei ole murha, niitä kajahtelee tuon tuosta. Juuri siksi teidän pitää säätää, että korvatillikka on yhtä kuin murha.”
Tämä kirjoitus pelästytti Preussin virkamiehet ja Rheinische Zeitung lakkautettiin viranomaisten toimesta 1.4.1843. Marxille yhteiskunnalliset ongelmat eivät antaneet mielenrauhaa. Hän paneutui niitä selvittämään kaikella tarmollaan. Marxin kolme tytärtä saivat houkuteltua isänsä 1860-luvun puolivälissä vastaamaan ns. ”Proustin kysymyksiin”. Marx vastasi muun muassa:
Tärkein luonteenpiirteesi?
– Tiedän päämääräni.
Milloin olet onnellinen?
– Kun saan taistella.
Mielivärisi?
– Punainen.
Elämänohjeesi?
– Mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta.
Tunnuslauseesi?
– Kaikkea on syytä epäillä.
Francis Wheen: Karl Marx. Suom. Aarne T.K. Lahtinen. Otava 2000
uutiskirje 
