Lapin yliopiston sosiologian professori Asko Suikkasen mukaan kansainväliset kaivosyhtiöt saavat mellastaa Suomen kallioperän kimpussa lähes ehdoitta. Myös kaivosalaan liittyvä tutkimus on meillä liian vähäistä ja kehittymätöntä. Suikkanen puhui Joensuussa pidetyssä ”Suomestako siirtomaa?” -kohtuusseminaarissa.
– Kaivosala näyttäytyy talouden pelastavana enkelinä. Suomeen suunnitellaan 10–18 uutta, kansainvälisten yhtiöiden kaivosta tämän vuosikymmenen aikana. Investoinnit ovat 4–6 miljardia euroa ja uusia työpaikkoja arvioidaan syntyvän noin 5 000, osa alihankkijayrityksiin.
Suikkasen mukaan tuollaisetkaan arviot eivät saisi oikeuttaa mihin tahansa, mutta varsinkaan johtavien poliitikkojen taholta ei ole juuri kriittisiä puheenvuoroja kuultu.
– Tutkimuksen roolia on vahvistettava, varsinkin kaivosten vaikutuksista ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Erityisesti tarvitaan tietoa kaivosprosessien vaikutuksista luontoon sekä arviointitutkimusta kaivosten ympäristö- ja sosiaalisista vaikutuksista.
– Meillä (YVA ja SVA) arvioinnit tekee yleensä konsultti. Yliopistolaitos on menettänyt asemia ja meiltä puuttuu auktorisoitua osaamista. Myöskään henkilöstö ei ole mukana alan kehittämisessä. Useimmilla muilla toimialoilla on toinen tilanne.
Suikkasen mielestä konsultti on usein liian lähellä yhtiötä ja tutkimuksen heikkouksien vuoksi viranomaisilla ei ole riittävästi osaamista.
– Kun tutkimus ei ole riittävän laadukasta, ei kansalaiskeskustelussa tai -liikkeissäkään aina nosteta tarpeeksi oikeita kysymyksiä, professori heitti.
Huomio jatkojalostukseen
Suikkanen ihmetteli miten löyhillä ehdoilla kaivosyhtiöt voivat toimia.
– Lupaprosessiin tulee asettaa ehtoja, ei vain päättää kyllä tai ei. Tältä osin viranomaisten toimintaa on kehitettävä.
Keskeisenä Suikkanen piti sitä, että kaivostoimijan ehtoihin kytkettäisiin vaatimus jatkojalostuksesta, joka toisi uutta tuotantoa, uusia innovaatioita, uusia työpaikkoja.
– Jatkojalostus on meillä täysin auki. Nyt suunnitellaan mittavia investointeja, miten Lapin malmi voitaisiin viedä pois Suomesta, kun pitäisi olla strategia, jolla kaivoksista saatava raaka-aine jalostetaan täällä mahdollisimman pitkälle.
Suikkanen nostaisi kaivosalan ehtoihin myös verotuksen.
– Kaivosvero voi olla kannustava, sellainen joka suosii hyviä käytäntöjä, eikä pelkkä rasite.
1980-luvun lopulta kaivospaikkakuntia tutkinut Suikkanen pitää kuntien roolia tärkeänä. Kunnat satsaavat paljon toiminnan vaatimaan infraan ja palveluihin. Kuitenkin esimerkiksi kaivosyrityksen maksamasta yhteisöverosta vain osa palautuu kunnalle.
– Kun kunta ottaa riskejä, sitä pitäisi tukea eikä rangaista, kuului yksi professorin teeseistä.
Ei uusia kaivosyhteisöjä
Kaivokset ovat kiistatta tuoneet uusia työpaikkoja ja tuonevat niitä myös jatkossa. Niillä ei ole kuitenkaan ollut vaikutusta rakennetyöttömyyteen, eikä kaivospaikkakuntien työttömyysaste ole merkittävästi alentunut.
– Kaivoksissa käydään työssä pitkienkin matkojen päästä. Kaivosten ympärille ei näytä muodostuvan yhteisöjä ja esimerkiksi Sotkamon kunnan taloudessa Talvivaara ei juurikaan näy. Kittilä taas on esimerkki, kuinka kaivostoiminta ja matkailu ovat yhdessä johtaneet myönteiseen kierteeseen.
Kohtuusliikkeen seminaarissa oli esillä, lähinnä Talvivaaran kokemusten pohjalta, myös kaivosten vaikutus luontoon.
”Kätketyt kytkökset päivänvaloon” otsikoitu päätöskeskustelu jäi vaisuhkoksi. Lähinnä esille nousi Säteilyturvakeskuksen rooli. STUK:n toiminta konsulttifirmana nähtiin olevan ristiriidassa sen asiantuntijaroolin kanssa.
Tutkija Mika Flöjt ihmetteli myös STUK:n mielenkiinnon puutetta uraaniin myrkkynä, vaikka juuri se on pahempi asia kuin radioaktiivisuus, kun kyse on kaivostoiminnan päästöistä vesistöihin.
Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava taas piti kaivoslupia myöntävän Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin asemaa jännänä.
– Se on asiantuntija, jolla ei ole asiantuntemusta ympäristöasioihin.
uutiskirje 
