Työmarkkinakeskusjärjestöt aloittivat maanantaina Etelärannassa keskustelut keskitetystä työmarkkinasopimuksesta. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies kutsui tilaisuutta tunnustelutapaamiseksi.
– Pyrimme viemään tunnusteluja tällä viikolla eteenpäin, jotta pystyisimme arvioimaan, onko tällaiselle työllisyyttä vahvistavalle ratkaisulle edellytyksiä.
SAK:n puheenjohtajana Lauri Lylyn mukaan tällä viikolla on tarkoitus keskustella myös kinaa aiheuttaneesta kolmen päivän koulutusoikeudesta. Keskusjärjestöjen tapaamisia on sovittu ainakin keskiviikoksi ja torstaiksi.
Häkämies lupasi, että koulutusvapaa-asia kulkee neuvottelujen rinnalla, jos neuvotteluihin edetään.
– Työllisyyttä vahvistava keskistetty ratkaisu on kuitenkin painavuudeltaan eri tasoa.
Lylyn mukaan maanantaina keskusteltiin myös hallituksen aikataulutoiveista. Hallitus on toivonut järjestöiltä tietoa neuvotteluedellytyksistä kehysriiheen eli 21. maaliskuuta mennessä.
Nollalinja ei kelpaa SAK:lle
EK ilmoitti viime torstaina, että kattavasta ratkaisusta voidaan neuvotella, mutta palkankorotuslinja on nolla. Lyly kertoi pitävänsä lähtökohtaa ”haasteellisena”.
– Meidän on vaikea lähteä keskusteluun, jossa puhutaan nollasta. Haemme palkkaratkaisujakin. Tämän viikon aikana käymme taustakeskusteluja, että lähtisimme samanlaisista luvuista ja asetelmista mahdollisiin neuvotteluihin.
Vaikka työnantajapuoli ei tarjoaisi mitään, kysymys ei Häkämiehen mukaan olisi nollaratkaisusta, koska jo sovittuja palkankorotuksia on tulossa vielä vuosille 2014 ja 2015.
– Sieltä on joka tapauksessa tulossa lähes prosentin verran.
Hallituskin saattaa tulla verotuksella mukaan. Hakusessa on palkansaajien ansiotasoa ja ostovoimaa kohottava ratkaisu.
Lyly kertoi kartoittavansa tällä viikolla tilannetta SAK:laisten liittojen kanssa.
– Ensi maanantaina olemme viisaampia, kun hallituksemme kokoontuu.
Myös Häkämiehen mukaan SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen saattaa ratketa, aloitetaanko varsinaiset neuvottelut.