Sosiaalityöntekijöiden ammattiliitto Talentia vaati tammikuussa Kouvolan kaupunkia jättämään sosiaalitoimen henkilöstön kunnan lomautusten ulkopuolelle. Kunta päätti kuitenkin toteuttaa lomautukset – ja hakee nyt uusia työntekijöitä lastensuojeluun.
Talentian mielestä näin ei voi toimia.
Kuntatyönantajien (KT) ohjeistuksen mukaan yt-menettelyn jälkeen työnantajan ei tule palkata uutta työvoimaa tehtäviin, joista on lomautettu tai joista aiotaan lomauttaa. Työnantajan on tarjottava näitä tehtäviä jo palveluksessa oleville vaihtoehtona lomautukselle.
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki toteaa, että Kouvolan kaupungin johtavien viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien on nyt aika perua kaikki sosiaalialan lomautukset.
– Avoimien paikkojen laittaminen hakuun yt-menettelyn ja lomautuspäätösten jälkeen osoittaa kaupungin jatkavan moraalitonta linjaa lomautusten suhteen niin kuntalaisia ja palvelujen tarvitsijoita kuin henkilöstöäkin kohtaan.
Kouvola on ollut aikaisemminkin sosiaalihuoltoa valvovan aluehallintoviraston tarkkailussa siitä, että se ei pysty tuottamaan lastensuojelupalveluita ja aikuissosiaalityön palveluita lain edellyttämissä määräajoissa.
Ylityöllistettyjen sosiaalityöntekijöiden lomauttaminen on Ristimäen mukaan Kouvolalta moraaliton arvovalinta.
– Nyt lastensuojelulapset, köyhät toimeentulotukiasiakkaat, vammaispalveluja hakevat ja vanhukset eivät saa tarvitsemiaan palveluita ajallaan. Esimerkiksi aikuisten hammaslääkäriin pääsyä pidetään tärkeämpänä kuin lasten suojelua.