Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen taloussuhdanteen kääntyvän tänä vuonna parempaan päin ja bruttokansantuotteen kasvavan sen vuoksi 0,4 prosenttia. Se arvioi työttömyysasteen nousevan 8,2 prosenttiin.
Ensi vuoden talouskasvuksi ministeriö ennustaa 1,6 prosenttia aiempaa laajapohjaisempana. Kotitalouksilta ei jäisi rahaa säästöön vaan velkaantumisaste nousisi tuolloin 122 prosenttiin.
Vuodelta 2015 ministeriö odottaa 2,1 prosentin kasvua. Sen Taloudellinen katsaus -julkaisussa keväälle 2013 muistutetaan, että maailmantalouden riskeissä korostuvat negatiiviset tekijät mutta Suomen reaalitalouden reagointiin kansainväliseen taloustilanteeseen voidaan vaikuttaa talouspolitiikalla.
Ministeriön mukaan kestävyysvajeongelman ratkaiseminen vahvistaisi tulevaisuudenuskoa.





