Osinkoveroratkaisut saavat lähes päivittäin uusia piirteitä, jotka samalla alkavat hahmottaa kokonaiskuvaa päätösprosessista. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) vakuutteluketju hyvin valmistellusta ratkaisusta alkaa muistuttaa hataraa harakanpesää.
Kokonaiskuvaa päätösprosessista hämärtää vielä se, että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on pysynyt vaiti, vaikka ratkaisun valmistelu ja vaikutuslaskelmat ovat hänen ministeriönsä vastuulla.
Myös valtiovarainministeriön virkamiehet kiertelevät ja kaartelevat, eivätkä oikein suostu sanomaan muuta kuin, että erilaisten laskemien valmistuminen vie aikaa. Jo tämäkin osoittaa oikeaksi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen sanat, joiden mukaan koko osinkoveroratkaisu ajettiin läpi vajavaisin tiedoin. Kun Arhinmäki nosti asian esiin, nyt on mahdollista korjata päätökset.
Arhinmäen puheita tukee myös Helsingin Sanomien (3.4.) keskiviikon uutinen, jonka mukaan osinkoveropäätöksen laskelmat olisi tehty hallituksen ulkopuolella. Luvut eivät siis olisi tulleetkaan valtiovarainministeriön virkamiehiltä vaan kokoomusta lähellä olevilta elinkeinoelämän lobbareilta. Vaikka päähallituspuolueissa HS:n tiedot kiistetään, niin epäilys kuitenkin jää.
Hätä ja hoppu joka tapauksessa tuottivat rikkaita tukevan lopputuloksen – ehkä tarkoituksella? Hallituksessa päätökseen liitetyn varauman ansiosta onneton päätös voidaan kuitenkin vielä muuttaa. Jos lobbarit ohittivat virkamiesvalmistelun, se selittänee osaltaan virkamieskunnan hämmennyksen.
Osinko- ja yhteisöveroratkaisu tuli hallituksen päätettäväksi ilmeisestikin hyvin lyhyellä varoitusajalla. Kun esityksessä ei ollut mukana veroratkaisun vaikutusarviota, niin Arhinmäellä eikä kenelläkään muullakaan ministerillä ole voinut olla etukäteen tarkkoja tietoja siitä, kuinka moni osinkoveroratkaisusta todella hyötyisi. Sitä ei vieläkään tiedä kukaan.
Virkamiesvalmistelun mahdollinen ohittaminen ja lobbareiden sanaan uskominen ei anna kovin hyvää kuvaa päähallituspuolueen toiminnasta. Muistissa ovat yhä myös epäilyt siitä, että elinkeinoelämä sai hallitukselta keittiön kautta tietoa yhtiöveroratkaisusta, mikä ajoi tuloneuvottelut karille.
Onko jokin erityinen syy, miksi kokoomus haluaa koetella omaa uskottavuuttaan hallituksen sisällä?