Joutilas luokka osa 5
Joutilaisuuden julkituomisen varhaisemmat ja karkeammat menetelmät pitivät pintansa niin kauan kun yleisö, johon pyrittiin vetoamaan, ei ollut vielä kyllin harjaantunut havaitsemaan hiuksenhienoja eroja vaurauden ja joutilaisuuden salaisissa merkeissä.
Naisten ja virkapukua käyttävien kotipalvelijoiden vaatetuksessa on Veblenin mukaan joitakin selkeitä yhtäläisyyksiä, kuten taidokas turhan kalleuden julkituominen sekä käyttäjän fyysisen mukavuuden laiminlyöminen.
Aatelisrouvan vaatetus menee vielä pidemmälle kantajansa joutilaisuuden ja hänen ruumiillisen raihnaisuutensa taidokkaassa korostamisessa.
Pappien messupuvuissa korostuvat kaikki ne piirteet, jotka todistavat orjan asemasta ja joutilaasta elämästä.
Messupuvut ovat pappien arkivaatetusta koristeellisempia, groteskeja sekä ahdistavan epämukavia. Papin odotetaan myös pidättäytyvän hyödyllisistä ponnistuksista ja esiintyvän julkisesti tyynen lohduttomana samaan tapaan kuin hyvin koulutetut kotipalvelijat.
Veblenin mukaan pappis- ja palvelijaluokkien käytöksen ja pukeutumisen samankaltaisuus on seurausta näiden kahden luokan taloudellisen funktion yhtenevyydestä:
”Talousteorian näkökulmasta pappi on henkilökohtainen palvelija. Hänen virkapukunsa on erittäin kallisarvoinen, jotta se toisi esiin hänen ylistetyn herransa arvon. Sen kantaminen ei juurikaan edistä kantajansa ruumiillista mukavuutta, sillä se on välillisen kulutuksen kohde. Sen kuluttamisesta koituva maine on luettava poissaolevan herran, ei palvelijan ansioksi.”
Vaatetuksen muodikkuus perustuu sen käyttökelpoisuuteen varallisuusaseman osoittamisessa.
Korsetin tarkoituksena on heikentää kantajansa elinvoimaa ja tehdä hänestä pysyvästi ja näkyvästi työhön kykenemätön.
Lisäksi korsetti heikentää käyttäjänsä viehätysvoimaa, mutta kärsityn menetyksen korvaa arvonannon kasvu, joka syntyy hänen kalleutensa ja heikkoutensa lisääntymisestä.
Korsetin jokapäiväinen käyttö ei ainakaan helpottanut tehtaissa tai maaseudulla työskentelevien naisten työntekoa. Siksi heille ei ollut hyötyä tällaisesta teeskennellyn joutilaisuuden osoittamiseen tähtäävästä lihankidutuksesta omassa arkielämässään.
Juhlapäivinä työväenluokkaisten naisten korsetin käyttäminen oli ylemmän luokan säädyllisyyskriteerien jäljittelyä.
Korsetin käyttö hiipui keskiluokan kasvaessa ja työolojen helpottuessa eikä korsetin arkikäytön avulla voinut enää erottua massasta:
”Kaikki tällaiset merkit, jotka osoittavat avoimesti tarkkailijoille niitä käyttävien henkilöiden totunnaisen hyödyttömyyden, ovat korvautuneet muilla, hienovaraisimmilla tavoilla ilmaista sama asia.”
Yhteiskunnan vaurauden ja sivistystason kohotessa maksukyky tuodaan esiin keinoilla, jotka edellyttävät katsojalta yhä jalostuneempaa erottelukykyä.
On kyettävä erottelemaan räikeän mainoksen ja sivistyneen julki- ja esilletuomisen välinen veteen piirretty viiva.
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen (1857-1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 