Julkisten alojen ammattiliiton JHL:n keräämä aineisto tukea sitä, mistä kertoi myös toukokuussa julkistettu Sosiaalibarometri 2013 -tutkimus. Barometrissä yli puolet terveyskeskusjohtajista ja melkein puolet sosiaalijohtajista oli sitä mieltä, että ulkoistaminen on ainoastaan nostanut kuntapalveluiden kustannuksia.
Kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista 55 prosenttia totesi barometrin mukaan, että ostetun palvelun laatu ei ole vastannut sovittua.
Kunnallisten palvelujen ulkoistaminen on vastatuulessa ja perussyinä ovat nimenomaan ulkoistettujen palvelujen kalleus ja huono laatu.
Viime vuosien aikana kuntatalouden ongelmat ja palveluntarjoajien suuret lupaukset ovat saaneet monet kunnat ulkoistamaan palveluitaan. Nyt näitä päätöksiä vedetään takaisin. Ulkoistuspeli pitäisi puhaltaa kerta kaikkiaan poikki. Liian monessa kunnassa on karvaasti saatu kokea, että ruusuiset lupaukset eivät vastaakaan todellisuutta.
Eniten kunnat ovat alkaneet tuottaa itse uudelleen vammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä vanhusten asumispalveluja. Terveysasema- ja lääkäripalvelujakin on palautettu monin paikoin omaksi työksi. Omaa työtä on helpompi valvoa. Samalla voidaan estää harmaata taloutta eikä veronmaksajien rahoja pääse valumaan ulkomaisille pääomasijoittajille ja veroparatiiseihin.
Kunnan on kaikissa tapauksissa hoidettava lakisääteiset velvoitteensa. Omien palvelujen takaisinoton voi sanella myös ihan käytännön pakko, kun ostopalvelut eivät yksinkertaisesti toimi tai niiden laatu on alle arvostelun.
JHL on kerännyt pitkän listan pakoista, joissa ulkoistusta on vähennetty tai siitä on luovuttu kokonaan: Jyväskylän lastensuojelu, Haminan ruokahuolto, Raaseporin terveyskeskustoiminta, Kuhmon terveysasema- ja lääkäripalvelut, Multian vanhuspalvelut, Porin turvakoti, Savonlinnan perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut, Varkauden terveydenhuolto…