Kesän huonot talousuutiset saivat jatkoa maanantaina, kun Metso kertoi huhtikuussa käynnistämänsä säästöohjelman uusimmasta vaiheesta. Metson massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminnan tavoitteena on noin sadan miljoonan euron vuotuiset säästöt vuoteen 2016 mennessä. Nyt aloitettavat yt-neuvottelut koskevat 750 työntekijää Suomessa.
Metson yt-neuvottelut koskevat useita yksiköitä, jotka palvelevat erityisesti paperiteollisuutta mutta myös massateollisuutta. Toimipaikat, joita vähennykset koskevat, määritetään neuvottelujen aikana.
Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan heti ja ne koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä.
Metson mukaan 750 henkilön vähennykset voivat olla irtisanomisia, sisäisiä siirtoja, eläkejärjestelyitä, määräaikaisten työsuhteiden päättämisiä ja lomautuksia, sekä toimipisteiden sulkemisia, mikäli neuvotteluissa niin päätetään. Henkilöstövähennykset toteutetaan todennäköisesti vuoden 2013 kolmannen neljänneksen aikana.
Metson tavoitteena on saavuttaa neuvottelujen tuloksena noin 50 miljoonan euron säästöt vuotuisissa toimintakustannuksissa.
Paperikoneet eivät käy kaupaksi
Yhtiö perustelee vähennyksiä tuotantokyvyn saattamisella vastaamaan nykyistä ja odotettavissa olevaa kysyntää sekä liiketoimintojen maailmanlaajuisen kilpailukyvyn turvaamisella.
– Olemme jo toteuttaneet joitain kustannuskilpailukykyämme parantavia toimia ja nyt meidän täytyy jatkaa kustannusten vähentämistä parantaaksemme kilpailukykyämme ja kannattavuuttamme. Paperikoneisiin liittyvän toimintaympäristömme merkittävät ja pysyvät rakenteelliset muutokset ovat vaikuttaneet toimintaamme heikentäen sen kilpailukykyä ja kannattavuutta. Paperikoneiden kysyntä on heikkoa, ja halvemmat teknologiaratkaisut valtaavat alaa, sanoo Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminnan johtaja Pasi Laine.
Laineen mukaan painopaperikonemarkkinat ovat hiljentyneet. Kartongin ja pehmopaperin kulutus on yhä kohtuullisessa kasvussa.