Tampereen vanhan tavara-aseman säilyttäjät saavat tukea nimekkäältä kulttuurivaikuttajien joukolta. Ensi perjantaina 23. elokuuta tavara-aseman puolesta järjestetään myös tukikonsertti Tulliklubilla. Konsertissa soittavat Sunny & Cloudy, Jukka Törmä, Kaiti, Hannibal ja Voimaryhmä. Konsertin juontaa stand up -koomikko Iso A. Liput maksavat 2 euroa.
Vanhan tavara-aseman vaativan adressin ovat allekirjoittaneet muun muassa oopperalaulaja Jaakko Ryhänen, muusikko Dave Lindholm, kirjailija Sirpa Kähkönen, näyttelijä Tomi Salmela ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa. Myös kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sekä liikenneministeri Merja Kyllönen ovat allekirjoittaneet adressin.
Tavara-aseman säilyttämisen puolustavan adressin on allekirjoittanut lähes 4 500 kansalaista. Verkossa allekirjoituksia on lähes 1 600 ja paperiadresseissa noin 2 900. Yleisin kommentti allekirjoittajilta on, miksi Tampereella kaikki vanha tahdotaan hävittää.
Vaikuttajilta vetoomustekstejä
Myös monety vaikuttajat ovat kirjoittaneet vetoomuksia tavara-aseman puolesta.
Tampereen entinen kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen päättää vetoomuksensa tavara-aseman puolesta näin: ”Olisi lyhytnäköistä ja historiatonta purkaa tämä kotikaupunkimme elämästä kertova kaunis, vanha rakennus.” Arkkitehti Harri Hautajärven vetoomustekstissä puolestaan kysytään: ”Eivätkö Tampereen päättäjät ymmärrä, että autoissa on ratti, jonka avulla pyörät saa kääntymään ilman että tarvitsee purkaa arvorakennuksia suoraviivaisten katujen alta.”
Ennen perjantain tukikonserttia kello 20 järjestetään paneeli, johon osallistuvat apulaispormestari Pekka Salmi, yhdyskuntalautakunnan varapuheenjohtaja Juhana Suoniemi, filosofian tohtori, tutkija Jarmo Peltola ja Pro tavara-aseman työryhmän edustajana, yhdyskuntalautakunnan varajäsen Sinikka Torkkola. Tampereen kaupungin kaavoituksesta vastaavan viranhaltijan osallistuminen on toistaiseksi varmistumatta. Paneelin puheenjohtajana toimii toimittaja Sari Sainio.