– Eduskunnan keskustelussa hän esiintyi taas politiikan esasaarisena, ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana, luennoiden kansanedustajille muutosvoimista.
Näin tykittää keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Tuomo Puumala pääministeri Jyrki Kataisen esiintymistä budjetin lähetekeskustelussa.
Puumala perää Kataiselta vastuun ottamista Suomen tilanteesta.
– Eduskunnassa tällä viikolla käyty budjettikeskustelu osoitti, että pääministeri Jyrki Katainen jatkaa itsensä ulkoistamista Suomen vakavasta tilanteesta. Meillä on satojatuhansia työttömiä. Pelkästään keskiviikkona Suomesta hävisi noin 1 300 työpaikkaa. Monessa suomalaisessa kodissa on aito hätä toimeentulosta ja tulevaisuudesta, hän sanoo ja kysyy, mitä tekee pääministeri tässä tilanteessa.
– Kun keskusta kysyi eduskunnan kyselytunnilla, mitä hallitus aikoo tehdä suomalaisten työpaikkojen turvaamiseksi ja mikä pääministerin viesti on potkut saaneille suomalaisille, vastaukseksi tuli vain lämmintä kättä. Yhtään ainoata ratkaisua Katainen ei kyennyt esittämään siihen, miten työllisyyttä parannetaan tässä ja nyt.
Puumala syyttä ministerien ja hallituspuolueiden kansanedustajien taputtelevan toisiaan olalle hallituksen rakennepaketista, vaikka suurin osa asioista ”leijuu kuukausia ilmassa tai on sysätty kuntien, työmarkkinajärjestöjen ja seuraavan hallituksen syliin.”
Puumala vaatii Kataista kertomaan lauantaina TV1:n Ykkösaamussa, miten Suomi nousee suosta.