KU:n arkistojoulu katsoo historiaan 24.12.–1.1.
Karkean ja usein suorastaan epämiellyttävän ulkokuoren alla lymyävä suomalainen on horjumattoman rehellinen – joskus vähän liikaakin.
Näin voi tiivistää venäläisnäkemyksen suomalaisesta kansanluonteesta luonteesta arvovaltainen venäläinen tietoteos, joka ilmestyi alun perin vuonna 1882.
Nyt laajan teossarjan Suomen suuriruhtinaskuntaa käsittelevä osa on ilmestynyt suomeksi Suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantamana.
Suuriruhtinaanmaa Suomi -nimellä nyt ilmestyvän kirjan tekijä on professori S.I. Baranovski toimi Suomessa melkein kaksikymmentä vuotta. Hän oli Keisarillisen Aleksanterin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professori.
Venäjän eri alueita esittelevän teossarjan juhlava nimi kuului ”Maalauksellinen Venäjä – Isänmaamme, katsaus sen maantieteeseen, historiaan, väestöön ja elintapoihin”.
Maatamme koskevasta osuudesta vastanneella Baranovskilla oli paljon suomalaisia kollegoja ja ystäviä, joilta saatu tieto on selvästi vaikuttanut professorin kuvaukseen Suomesta.
Baranovski tunnustaa, että monet asiat ovat Suomessa paremmin kuin Venäjälle. Tästä huolimatta hän luonnollisesti on sitä mieltä, että Suomelle on edullista kuulua suurvalta Venäjään.
Keisari säilytti hyvän Suomessa
Esimerkiksi selostaessaan Suomen liittämistä Venäjään Baranovski kirjoittaa:
”Keisari näki selvästi, ettei hänen suuri Venäjänsä vielä ollut valmis niihin tärkeisiin parannuksiin, joita hän piti tarpeellisina ja toivottavina. Mutta kun hän havaitsi, että Suomessa oli jo lujasti juurtuneena sellaista mitä hän olisi toivonut myös koko omalle kansalleen, oli luonnollista, että hän päätti säilyttää tämän hyvän ja sen vuoksi hyväksyi toistaiseksi tuon erottamattomasti Venäjään yhdistetyn maan erityisaseman.”
Tämän jälkeen professori sanoo mainitsevan vain yhden Suomen erikoisuuksista:
”Suomessa ei silloin eikä koskaan aikaisemminkaan ollut maaorjuutta, vaan kansa itse omisti sen maan, jota se viljeli. Lyhyesti, tässä suhteessa Suomessa oli silloin jotakin sellaista mikä Venäjälle ilmaantui vasta 19. helmikuuta 1861.”
Rehellisyys on luissa ja ytimissä
Nykymaailman näkökulmasta Baranovskin kuvaus suomalaisesti kansanluonteesta on syytä ottaa hieman lähempäänkin tarkasteluun.
Professori vakuuttaa, että hänen kuvauksensa tavallisista suomalaisista ihmisistä perustuu omakohtaisiin havaintoihin eri puolilla Suomea:
”Suomalaisen luonteen perustana on tavaton, horjumaton rehellisyys, joka on niin sanoakseni mennyt koko kansakunnan luihin ja ytimiin. Tämä rehellisyys on äärimmäisen, jopa turhankin tarkkaa.”
Baranovski havainnollistaa esimerkein suomalaisten rehellisyyttä:
”Suomalainen ei koskaan voisi pyytää ostajalta suurempaa hintaa kuin esineen todellinen arvo on, eikä hän milloinkaan käytä hyväkseen vierasmaalaisen kokemattomuutta ottaakseen palveluksesta liian suurta maksua.”
Kopeekat kirkolle
Professori korostaa, että suomalainen ei missään tapauksessa ottaisi itselleen toisen omaisuutta. Ei silloinkaan, vaikka tietäisi, että omistaja ei enää koskaan palaisi sitä takasin vaatimaan.
Ja Baranovskin kynästä tulee lisää esimerkkejä horjumattomasta rehellisyydestä:
”Jos ostaessanne suomalaiselta jotakin annatte hänelle vahingossa peri ylimääräistä kopeekkaa eikä hän sen huomattuaan pysty enää palauttamaan niitä teille, hän ei suinkaan pidä niitä itsellään ja pane kukkaroonsa!”
Baranovskin mukaan suomalainen menettelee em. tilanteessa näin:
”Hän etsii kauan tilaisuutta voidakseen toimittaa rahat teille takaisin, ja lopulta hän tuntoaan rauhoittaakseen pistää kopeekat kirkon lippaaseen.”
Ei edes juomarahaa!
Mutta ei Baranovski malta lopettaa vielä tähänkään suomalaisten rehellisyyden ylistämistä. Esimerkkejä riittää:
”Jos matkustaessanne Suomen maanteillä unohdatte tavaranne jollekin kyytiasemalle, olkaa huoleti – vaikka tavaroiden joukossa olisi lompakko rahaa pullollaan, suomalainen ei ota sitä itselleen.”
Professorin mukaan suomalainen karauttaa tavaransa unohtaneen perään täyttä laukkaa kievarin hevosella.
”Tavaranne palautetaan teille koskemattomina, ja joudutte maksamaan vain niistä kyytihevosista, joilla teitä on ajettu takaa; kenenkään päähän ei pälkähtäisi pyytää teiltä edes juomarahaa!”, Baranovski todistaa.
Mutta eivät suomalaiset olleet rehellisiä vain vierasmaalaisia ja muita kanssaihmisiä kohtaan. He olivat rehellisiä myös omalle perheelleen.
Baranovski jatkaa suomalaisen luonteen hahmottelemista:
”Hän on äärimmäisen ahkera, mutta ei voisi ottaa perheeltään ja kodistaan yhtäkään kopeekkaa ja tuhlata sitä omaksi huvikseen; jos kodissa ja perheessä jo on kaikkea mitä tarvitaan, hän panee mieluimmin jokaisen ylimääräisen kopeekan pahan päivän varalle.”
Suomalaisilla on loistava tulevaisuus
Baranovskin mukaan suomalaiset hoitavat omaisuuttaan tunnollisesti ja ovat erittäin kohtuullisia ja säästäväisiä. Tästä hän vetää johtopäätöksen:
”…he pystyvät elämään tyytyväisinä ja vailla puutetta sielläkin, missä jokainen muu kansa luultavasti kärsisi puutetta kaikesta välttämättömästäkin.”
Tämän kehumisen jälkeen Baranovski vielä hihkaisee:
”Eikä siinä kyllin.”
Ja jatkaa suitsutustaan:
”Suomalainen, joka suhtautuu rehellisesti lähimmäiseensä ja omiin kotoisiin velvollisuuksiinsa, noudattaa samaa rehellisyyttä myös yhteiskunnallisessa toiminnassaan ja suhteessa yhteiseen varallisuuteen, valtion kustantamiin hankkeisiin.”
Baranovskin mukaan suomalainen rehellisyys ilmenee myös siinä, että hän osaa rakentaa tien viisi kertaa halvemmalla kuin insinöörien tarkimmatkaan laskelmat edellyttämät. Lisäksi tuosta tietä tulee viisi kertaa kestävämpi kuin jossakin toisessa maassa rakennettu vastaava tie.
”Tähän perustuvat kaikki suomalaisten yhteiskunnalliset hankkeet ja heidän nykyinen hyvinvointinsa, joka lupaa heille ja heidän maalleen loistavaa tulevaisuutta”, professori Baranovski ennustaa.
Vaunuajelu Helsingissä
Mutta on suuriruhtinaskuntaa esittelevässä kirjassa paljon muutakin kuin suomalaisten rehellisen luonteen kehumista.
Teoksessa esitellään mm. maan tärkeimmät kaupungit, joista laajimmin tietysti pääkaupunki Helsinki, jossa oli tuolloin Baranovskin tietojen mukaan vain noin 40 000 asukasta.
Professori mainostaa Helsingin ja Pietarin läheisyyttä; kaupunkien välinen junamatka kestää pysähdyksineen 15 tuntia.
Baranovski kuvaa Helsinkiä hauskasta vaunuajelun muodossa. Kovin tutun tuntuiselta vaikuttaa suuriruhtinaskunnan pääkaupunki nykyhelsinkiläisestä.
uutiskirje 
