9,4 prosentin osuus ennakkoäänistä sai vasemmistoliiton väen huutamaan hurraata vaalivalvojaisissa ravintola Le Bonkissa. Europarlamenttiin olisi menossa kansanedustaja Merja Kyllönen.
Vasemmistoliittolaiset ovat parhaillaan kokoontumassa puolueen vaalivalvojaisiin Helsingin keskustassa jännittyneissä tunnelmissa.
Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi uskovansa, että paikka pysyy.
– 3,5 prosenttiyksikköa enemmän kuin viime eurovaaleissa, erittäin hyvältä näyttää, hän totesi Le Bonkissa.
Paikalla jo alkuillasta ovat ehdokkaista porilainen Erno Välimäki, keravalainen Pia Lohikoski, vantaalainen Jussi Saramo, helsinkiläinen Heikki Patomäki ja kotkalainen Faruk Abu Taher. Puolueen kärkiehdokkaista Li Andersson saapuu paikalle myöhemmin illalla, Merja Kyllönen on kotipaikallaan Suomussalmella ja Annika Lapintie Turussa.
Jos Kyllönen on vasemmistoliiton meppi, hänen tilalleen eduskuntaan nousee raahelainen Katja Hänninen.
Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki totesi yleisölle jo ennen kuin tieto tuli ennakkoäänistä, että vasemmisto menee eteenpäin Euroopan unionissa. Hollannissa äärioikeisto on romahtanut kymmenellä prosentilla, Kreikassa ovensuukyselyjen mukaan vasemmistolainen Syriza nousee suurimmaksi puolueeksi ja Kyproksella vasemmisto saa lisäpaikan Euroopan parlamenttiin.
Myös vasemmistoliiton entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen muistutti, että vasemmisto nousee muuallakin.
– Mukavaa olla eurooppalaisen vasemmiston vaalivoitossa mukana, Seppänen sanoi.
Seppäseltä kysyttiin, mitä hän neuvoo uuden mepin pakkaamaan matkalaukkuunsa ensimmäisen.
– Sanakirjan, Seppänen vastasi.