MTV Uutisten teettämän kyselyn mukaan yleisö on eri linjoilla toimitusten kanssa. Valtaosa suomalaisista haluaa mediaan lisää tutkivaa journalismia, kun taas toimitukset aikovat panostaa ensisijaisesti sosiaaliseen mediaan.
Mediapäättäjät kertoivat kyselyssä aikovansa panostaa lähivuosina etenkin sosiaalisen median roolin kasvattamiseen (55 prosenttia vastaajista). Yleisövastaajista sen sijaan vain yhdeksän prosenttia toivoi lisäresursseja sosiaaliseen mediaan ja noin kolmannes vastaajista toivoi sen resurssien vähenevän.
Somen sijaan yleisö haluaa lisää tutkivaa journalismia (59 prosenttia) ja uutisia (47 prosenttia). Mediapäättäjien vastauksissa nämä jäivät tärkeysjärjestyksessä toiseksi (uutiset, 41 prosenttia) ja kolmanneksi (tutkiva journalismi, 36 prosenttia) sosiaalisen median jälkeen.
Sekä mediapäättäjät että yleisö olivat yhtä mieltä siitä, että jatkossa kannattaa karsia etenkin viihdesisällöistä.
Yleisö ei halua maksaa
Vain kolme prosenttia yleisövastaajista oli valmis käyttämään rahaa mediasisältöihin tulevaisuudessa enemmän kuin nyt. Suurin osa yleisövastaajista kertoi käyttävänsä nykyään mediasisältöihin rahaa enintään 30 euroa kuussa.
Suomalaiset seuraavat kyselyn mukaan uutisia etupäässä verkosta. Verkon uutissivustot nimesi pääasialliseksi uutislähteekseen lähes puolet yleisövastaajista. Toiseksi tärkein uutislähde on televisio ja kolmanneksi tärkein painettu lehti.
Vaikka uutisia luetaan verkossa, sosiaalisen median rooli uutisvälineenä ei vielä ole suuri. Vastaajista vain kaksi prosenttia kertoi poimivansa uutisensa pääasiassa Facebookista. Twitterin osuus jäi nollaan prosenttiin.
Vastaajista 65 prosenttia ilmoitti kuitenkin käyttävänsä Facebookia päivittäin. Twitterin osuus päivittäiskäytössä oli 10 prosenttia ja Youtuben 35 prosenttia.
Media-alan vähennykset jatkuvat
Peräti 86 prosenttia mediapäättäjistä uskoo, että alan henkilöstömäärä vähenee entisestään vuoden aikana.
Vastaajista kolmasosa ilmoitti, että edustamansa media aikoo tulevan vuoden aikana laajentaa toimintaansa sisältömarkkinointiin. Kolmasosa ei osannut ottaa asiaan kantaa, ja viimeinen kolmannes suhtautui asiaan kielteisesti.
MTV Uutisten mediakysely toteutettiin kesäkuussa 2014 kaksiosaisena. Kysymykset suunnattiin sekä tärkeimpien uutismedioiden päätoimittajille ja kustantajille että suurelle yleisölle. Verkkopaneelina tehtyyn yleisökyselyyn vastasi kaikkiaan 1619 suomalaista ja sen virhemarginaali on kolme prosenttia suuntaansa. Mediapäättäjäkyselyyn vastasi 22 keskeisten suomalaisten uutismedioiden päättäjää eli vastaavaa päätoimittajaa, toimitusjohtajaa tai kustantajaa.