Yhdistyneet Kansakunnat YK suosittaa, että kehittyneet maat antaisivat 0,7 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön. Suomen apu nousi viime vuonna 0,43 prosenttiin.
Kehitysyhteistyöbudjetista menee kymmenesosa kansalaisjärjestöjen hankkeisiin. Järjestöjen on itse hankittava 15 prosenttia hankkeiden rahoituksesta. Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan mukaan moni hanke jää vuosittain vaille valtion rahoitusosuutta.
Euroopan unioni on ilmoittanut, että sen jäsenmaiden kehitysyhteistyön tason tulisi nousta 0,51 prosenttiin ensi vuoden aikana. YK:n suositustasoon yllettäisiin unionin suunnitelmien mukaan vuonna 2015.
Teollisuusmaiden OECD on katsonut, että myös tietyistä maista tulevien pakolaisten kustannukset voidaan lukea kehitysavuksi. Lievennys ei koske YK:n pakolaiskiintiön mukaan maahan saapuvia. (UP)