Satakunnan Vasemmistoliiton piiritoimikunta vastustaa porvarihallituksen aikeita myydä teiden kunnossapidosta huolehtiva Destia Oy yksityisille. Piirijärjestön mielestä virolaisen tieyhtiön AS Tehon jälkeensä jättämät hoitamattomat tieosuudet muun muassa Pohjois-Satakunnassa kertovat karua kieltään siitä, miten teiden kunnossapidon jättäminen taloudellisen voiton keräämiseen keskittyneille yhtiöille heikentää kansalaisten hyvinvointia.
Järjestö vastustaa kansallisomaisuuden myyntiä ja ulkomaisen määräysvallan lisäämistä peruspalveluiden hoitoon liittyvissä asioissa. Erityisenä ongelmana puolue näkee sen, että Destian osalta hävitetään suomalaista teiden kunnossapidon osaamista.
Satakunnan Vasemmistoliiton mielestä jatkossa uusia valtionyhtiöitä pitää perustaa aloille, joilla on tulevaisuudessa odotettavissa talouskasvun näkymiä. Tästä esimerkkinä voisi olla panostus uusiutuvien energiamuotojen kehittelyyn ja toteuttamiseen. (KU)