Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo arvioi keskustan menevän vaaleihin poraamalla reikiä Suomen veropohjaan.
– Keskusta, joka muuten ajaa sammutetuin lyhdyin vaaleihin, on tehnyt pitkän listan veroesityksiä. Määrä ei kuitenkaan korvaa laatua, Saramo arvioi eduskuntapuolueiden verolinjauksia Kansan Uutisten vaaliblogissa keskiviikkona. Saramo on Uudellamaalla eduskuntavaaliehdokkaana.
– Esitykset ovat pääosin hienosäätöä, jolla porataan pieniä reikiä veropohjaan ja suositaan muiden muassa suurten perintöjen saajia. Tämä on pöyristyttävä arvovalinta tilanteessa, jossa koko maailma on havahtunut Pikettyn tutkimuksen myötä kaikkein rikkaimpien pääomien kasautumisen haitallisuuteen.
Rahaa autoteollisuudelle
Perussuomalaisten ohjelmien hän toteaa lupaavan kaikille veronalennuksia.
– Hyvää esityksissä on vasemmistolta kopioitu pienituloisten verotuksen keventäminen alarajaa nostamalla, Saramo kiittää.
– Järjettömin esitys on autoveron poistaminen, joka tekisi miljardin loven valtion kassaan ja elvyttäisi lähinnä ulkomaista autoteollisuutta. Ainakaan nykytilanteessa meillä ei olisi varaa tehdä näin jättimäisiä tulonsiirtoja ulkomaille.
Kokoomus esittää yleisiä tuloveronkevennyksiä, joita paikattaisiin välillisiä veroja kiristämällä.
– Tämä siirtäisi verorasitusta pienituloisille hintojen noustessa, Saramo sanoo.
Hienosäätöä demareilta
Demareiden Saramo arvioi tyytyvän hienosäätöön ja vihreiden verolinjaa Saramo pitää oikeansuuntaisena, mutta huomauttaa, että se ei poistaisi suurten pääomatulojen suosimista erillisverotuksella.
Vasemmistoliiton verolinjassa olennaiseksi hän nostaa verotuksen yhtenäistämisen ja eri porsaanreikien tukkimisen.
– Erillisestä pääomatuloverotuksesta luopumalla lopetettaisiin turha kikkailu eri tulomuotojen välillä ja verotettaisiin oikeudenmukaisesti suuria pääomatuloja samalla progressiivisella taulukolla kuin palkkojakin.