Työttömyys kasvoi maaliskuussa edelliseen vuoteen verrattuna sekä työ- ja elinkeinoministeriön että tilastokeskuksen mittareilla.
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 347 000 työtöntä työnhakijaa. Se on 31 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 8 400:lla. Tiedot ilmenevät TEM:n Työllisyyskatsauksesta.
Tilastokeskuksen mittaama Suomen virallinen työttömyysaste nousi 10,3 prosenttiin. Työvoimatutkimuksessa työllisiä oli maaliskuussa 10 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 66,8 prosenttia, mikä oli sama kuin edellisen vuoden maaliskuussa.
Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli 272 000, mikä oli 21 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Nuorisotyöttömyys katkesi aiempaa huonommin
Ministeriön mukaan nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 4 700 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa eli yhteensä 44 000. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-maaliskuussa keskimäärin 60,4 prosenttia, mikä on 8,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 103 300, mikä on 17 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 129 500 eli 10 500 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Uusia avoimia työpaikkoja lisää
Synkistä numeroista huolimatta ministeriöllä oli positiivistakin kerrottavaa. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin maaliskuun aikana 52 500 eli 6 000 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli maaliskuussa avoinna 111 900 työpaikkaa, mikä on 4 300 enemmän kuin vuosi sitten.
Lisäksi työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli maaliskuun lopussa 129 200 henkilöä, mikä on sata enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
Työttömien työnhakijoiden ja aktivoinnissa olevien työttömien yhteismäärä oli maaliskuussa 476 200.