Kansan Uutisten Viikkolehdessä 5.6.2015
90-vuotias Ele Alenius on 1900-luvun katastrofeista huolimatta optimisti ja uskoo ihmiskunnan kehitykseen.
Yhdeksänkymmenen vuoden kokemuksella Alenius sanoo, että henkilökohtaisessa elämässään hänellä on ollut paljon onnea.
– Mutta ihmiskunnalle ne ovat olleet aika surkeat 90 vuotta.
Politiikan ja sodan veteraani, entinen SKDL:n puheenjohtaja, kansanedustaja ja ministeri, tietokirjailija ja tohtori uskoo vakaasti, ettei demokratiaa ole ilman valtiota, joka toteuttaa parlamentaarista järjestelmää.
– Olen puhunut täysvaltaisesta demokratiasta, koska demokratia on rajoitettua nykyisin, erityisesti taloudellisessa mielessä. Mutta ennen kuin sitä voidaan toteuttaa, on vapaan markkinatalouden filosofia hylättävä.
Alenius kertoo uskovansa kulttuurievoluutioon, joka hänen mukaansa erottaa ihmisen muista eläinlajeista. Siksi hän puhuu kehityksen suurista linjoista.
– Jotta demokratia voisi täydellä teholla vaikuttaa ihmiskunnan kehitykseen, kapitalismista on luovuttava.
Kulttuuri on nostettu hallitusohjelman Sipilän kärkihankkeeksi, johon ei kohdistu suoria leikkauksia. Kulttuuri-kenttä ei kuitenkaan huokaise helpotuksesta.
– Hallituksen leikkaukset sattuvat myös heikosti toimeentuleviin kuvataiteilijoihin, toteaa Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Satu-Minna Suorajärvi.
Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnölle kulttuuri nostaminen kärkihankkeeksi oli positiivinen yllätys.
Kuntien lisääntyvään itsemääräysvaltaan kulttuurirahojen suhteen Sirnö suhtautuu epäillen.
– Pahimmillaan se tarkoittaa sitä, että suomalaiset eriarvoistuvat entisestään taide- ja kulttuuripalveluiden suhteen. Parhaimmillaan voidaan luoda uusia työllistymismahdollisuuksia kulttuuriammattilaisille ja lisätä kulttuurin saavutettavuutta.
Kansan Uutisten ulkomaantoimittaja Arto Huovinen haastatteli Irlannin vasemmistopuolue Sinn Féinin varapuheenjohtaja Mary Lou McDonaldia.
McDonaldin mukaan talouskriisin jäljet Irlannissa ovat syvällä. Hän tyrmää puheet maan talouden elpymisestä.
– Nämä väitteet ovat tilastolukuihin pohjautuvaa propagandaa. Jotkut luvut kuten vienti viittaavat nousemiseen aallonpohjasta, mutta suuret ongelmat ovat yhä jäljellä: vaisu kotimainen kysyntä, korkea työttömyys ja julkisten palveluiden kriisi.
Nämä ja paljon muuta kesäkuun ensimmäisessä Viikkolehdessä!