Juha Sipilän (kesk.) hallituksen strategisen ohjelman työstäminen selkeäksi toimenpideohjelmaksi merkitsee ministeriöiden virkamiehille työntäyteistä kesää. Samaan aikaan heinäkuussa ministeriöissä valmistellaan normaaliaikataulussa valtion ensi vuoden budjettia.
Valtiosihteeri Paula Lehtomäen (kesk.) mukaan virkamiesten kesälomia ei kuitenkaan ole peruutettu, vaikka järjestelyjä on jouduttu tekemään.
– Kova työ on käynnissä, mutta aikatauluista ei tingitä, Lehtomäki vakuuttaa.
Hallitus pitää strategisen istunnon 10. elokuuta. Siinä on määrä lyödä lukkoon toimenpideohjelma ja sovitella toimenpiteet ensi vuoden budjetin raameihin.
Hallituksen budjettiriihi kokoontuu myöhemmin elokuussa ja eduskuntaan hallituksen budjettiesitys viedään syyskuun lopulla.
Vielä ennen hallituksen strategiaistuntoa on määrä sopia työmarkkinajärjestöjen kanssa askelmerkit, joilla edetään kohti yhteiskuntasopimusta. Järjestöt ja hallitus ovat pitäneet yhteyttä asian tiimoilta pitkin kesää.
Konkretia vielä hakusessa
Strategiset tavoitteet konkretisoiva toimenpideohjelma sisältää toimien aikataulutuksen sekä mittarit, joilla tavoitteiden toteutumista seurataan.
Ensimmäinen hallituksen strateginen istunto pidettiin kesäkuun lopulla. Siinä seulottiin ministeriöiden noin 120 toimenpide-ehdotusta, joita on tarkoitus edelleen karsia ja priorisoida. Ministeriöille annettiin tehtäväksi löytää konkretiaa sanojen ”kehitetään” ja ”edistetään” tilalle.
Lehtomäen mukaan hallituksen strategiaistuntoja pidetään syksyn mittaan varsin tiuhaan, useammin kuin kerran kuukaudessa. Niiden avulla hallituksen on määrä seurata tiiviisti tavoitteiden toteutumista.