Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 7. elokuuta
Uusnatsit tekivät väkivaltaisen hyökkäyksen viime viikonloppuna Jyväskylässä. Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittaneet Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Mikael Brunila tulkitsevat tilanteen muuttuneen siitä, kun kirja kolme vuotta sitten ilmestyi. Kadulla toimivat liikkeet ovat yhdistäneet voimiaan, kannatuspohja on laajentunut ja osa on siirtynyt sisäsiisteiksi kansanedustajiksi.
Helsinkiläisen vasemmistoaktivistin Binar Mustafan mukaan ääriliikkeet ruokkivat toisiaan. Isis antaa oikeutuksen Euroopan populistien vahvemmille kannanotoille ja moni Euroopan musliminuori löytää sitä vastaan keinon Isisin riveistä.
Tunnustelut yhteiskuntasopimuksesta laitettiin liikkeelle viime maanantaina. Keskusjärjestöt ilmoittavat kahden viikon kuluttua 21.8. aloittavatko ne varsinaiset neuvottelut. Akava on jo valmis, SAK:n hallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina. Kolmen sak:laisen liiton puheenjohtajat sanovat Kansan Uutisille kantansa olevan ennallaan. Jos työajan pidentäminen on mukana, niin neuvotteluihin ei lähdetä.
Mitä vanheneminen on? Siitä kertoo neljä ”kokemusasiantuntijaa”?
Esseisti Markku Koski arvioi Juha Sipilän keskustaa: ei kepu petä aina, vaan pikemminkin käsitykset keskustapuolueesta usein pettävät pahasti.
Mäntän kuvataideviikoilla esittäytyvät Suomessa toimivat kansainväliset taiteilijat. Sen kuraattoritkin ovat maahanmuuttajataustaisia. Heidän mukaansa kaikki taide on joko puolesta tai vastaan.
Onko olemassa taistelevaa keramiikkaa? Sitä kysyy Otso Kantokorpi.
Rubén Espinosan murha Mexico Cityssa kertoo karua kieltä: missään ei ole turvallista, eikä viranomaisista ole estämään lisääntyvää toimittajiin kohdistuvaa väkivaltaa. Näin alkaa tämän viikon Guardian-suomennos. Loput vain Viikkolehdessä.
Portugalin entiset siirtomaat itsenäistyivät 40 vuotta sitten. Siirtomaiden itsenäisyystaistelusta raportoi Lissabonista Anna Pöysä.
BORN eli Venäjän kansallismielisten taistelujärjestö teki murhia Moskovan alueella 2008–2011. Oikeudenkäynnit ryhmää vastaan päättyivät heinäkuun lopulla. BORN:in tarinan kertoo Antti Rautiainen.
Vakioveikkaukseen palaavia brittikohteita arvioi Elina Vainikainen. Liikuntapolitiikasta kirjoittaa Happihyppely-sarjassa Jussi Saramo.