Palkansaajien järjestäytymisaste on suurin teollisuuden alalla, selviää työ- ja elinkeinoministeriön uudesta raportista. Teollisuudessa palkansaajien järjestäytymisaste on suurin 80,8 prosenttia, julkisilla palvelualoilla 76,3 prosenttia ja yksityisillä palvelualoilla vain 51,6 prosenttia.
Naiset kuuluvat ammattiliittoon useammin kuin miehet. Naisten järjestäytymisaste on 69,9 prosenttia ja miesten 59 prosenttia. Erityisen vähän ammattiliittoon kuuluvat nuoret, jotka ovat lisäksi entistä harvemmin myös työttömyyskassojen jäseninä.
Kaikkiaan ammattiliitoissa oli raportin tekemisen aikaan 2 157 000 jäsentä, joista edunvalvonnan piirissä olevia oli 1 514 000 jäsentä. Järjestäytymisaste oli 64,5 prosenttia. Aste on laskenut viime vuosina. Esimerkiksi vuonna 2001 edunvalvonnan piirissä olevien järjestymisaste oli 71,2 prosenttia.
Raportin aineisto on kerätty vuoden 2013 lopulla keskusjärjestöjen jäsenliitoille suunnatulla kyselyllä. Vastanneet liitot edustavat 97 prosenttia keskusjärjestöjen jäsenistöstä.