SDP:n eduskuntaryhmä pohtii koulutusleikkauksia koskevan välikysymyksen tekemistä. Hallitus on kaavaillut koulutukseen kaikkiaan noin 600 miljoonan euron leikkauksia.
Jyväskylässä koolla ollut eduskuntaryhmän työvaliokunta syytti hallituksen valinneen tietoisesti tien, joka johtaa koulutustason nousun pysähtymiseen sekä vaarantaa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestämisen eri puolilla Suomea. Hallituksen politiikka johtaa demareiden mukaan koulutustason laskuun, lisää eriarvoisuutta ja vaarantaa laadukkaan koulutuksen.
”Hallitus on päätöksillään tehnyt arvovalinnan. Sekä absoluuttisina lukuina että opetuksen ja koulutuksen hallinnonalaan suhteutettuna tehdyt leikkauspäätökset ovat massiivisia. Näillä osaamistasoon laskuun johtavilla päätöksillä leikataan uudelta talouskasvulta, kilpailukyvyltä, uusien työpaikkojen synnyltä ja uusilta innovaatioilta siivet. Samalla vaarannetaan kaikkien suomalaisten, mutta erityisesti lasten sivistykselliset perusoikeudet”, totesi SDP.
Ryhmä viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan Suomi on menettämässä asemansa koulutuksen mallimaana. Suomalaisten koulutustason nousu on pysähtymässä lähivuosina ja koulutusrakenne vakiintumassa nykytasolle. Koulutustason nousun pysähtymisellä on merkittävät seuraukset elinkeinorakenteen sekä korkean osaamisen työpaikkojen syntymisen kannalta. Työllisyysasteen nostaminen tulee jatkossa vaikeammaksi.