– Hallituksen budjettilinjaukset kehitysyhteistyöstä ovat karmivaa luettavaa, Modig arvioi.
Valtiovarainministeriön perjantaina julkistaman valtion ensi vuoden talousarvioesityksen mukaan kehitysyhteistyöstä leikataan 330 miljoonaa euroa sekä noin 70 miljoonan euron vuotuiset päästökauppatulot. Vähennys on yli 40 prosenttia viime vuoden rahoitukseen verrattuna.
Vienninedistämiseen
Modigia risoo myös se, että samalla kun kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä leikataan 49 miljoonaa, muutetaan apuluontoisesta kehitysyhteistyöstä 130 miljoonaa lainaksi ja Finnfundin pääomittamiseen.
Finnfund on valtion omistama rahoitusyhtiö, joka tarjoaa pitkäaikaisia investointilainoja ja riskipääomaa yksityisten yritysten hankkeisiin kehitysmaissa ja Venäjällä.
– Varoja, joita kehitysyhteistyöjärjestöt ovat käyttäneet auttaakseen maailman köyhimpiä, siirretään nyt yritysten vienninedistämiseen. Tämä on selkeä arvovalinta hallitukselta, Modig sanoo.
”En ymmärrä”
Modig muistuttaa siitä, että kehitysyhteistyön asiantuntijajärjestön Kepan tekemän arvion mukaan leikkausten seurauksena 80 000 lasta ei pääse kouluun ja 30 000 lasta jää ilman riittävää ravintoa. Lisäksi ainakin sata suomalaista järjestösektorin työntekijää jää työttömäksi.
– Tämä on törkeässä ristiriidassa naisten ja tyttöjen aseman parantamisessa, joka on yksi hallituksen nimeämistä kehitysyhteistyökärkihankkeista, Modig kommentoi.
– En ymmärrä miten hallituksen harjoittama kehitysyhteistyöpolitiikka on linjassa vaatimusten kanssa, että hädässä olevia ihmisiä tulisi auttaa lähtömaassa. Jos muut länsimaat leikkaisivat kehitysyhteistyövarojaan samaan tahtiin Suomen kanssa, se pahentaisi merkittävästi humanitaarisia kriisejä, jotka ajavat ihmisiä pakolaisiksi.