Paheiden ja salaseurojen Turku

Pohjoismaiden historian pahin kaupunkipalo tuhosi syyskuussa 1827 suurimman osan Turusta, Suomen vanhimmasta ja tuolloin suurimmasta kaupungista. Palo alkoi ruokatavarakauppias Carl Gustav Hellmanin rakennuksista, mutta syttymissyy on jäänyt mysteeriksi. Nyt, 189 vuotta myöhemmin, se selviää Mike Pohjolan romaanissa 1827. Romaani valottaa tuon ajan Turun elämää niin vallan kulisseissa, ylioppilaspiireissä kuin piikojen ja renkien arjessa.

Pohjola on aiemmin kirjoittanut Turun palosta hevimusikaalin, jota esitettiin Logomossa, kun Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Siitä alkoi itää ajatus romaanista, josta tulikin monen vuoden työ.

– Tajusin, että tämä on toistaiseksi ainoa romaani, joka Turun palosta on kirjoitettu. Kunnianhimo kasvoi ja vastuu tuntui isolta, Pohjola kertoo.

Aiemmin Turussa asunut, nykyään helsinkiläinen Pohjola sanoo, että turkulaiset kokevat palon edelleen hyvin merkittävänä katastrofina ja ”muistelevat”, millaisia taloja missäkin oli ennen paloa. Pohjola kertookin saaneensa Turusta innostunutta lukijapalautetta.

– Monet ovat sanoneet, että kaupunkikuvan päälle on tullut historiallinen kerros, jonka he pystyvät näkemään kirjan luettuaan. Se on ollut kiitollista kuultavaa.

Palo hyödytti tsaarinvaltaa

Pohjolan mukaan Turun palo muutti Suomen historian suunnan. Muut kuin turkulaiset eivät palon merkitystä tule juuri ajatelleeksi.

Suomen siirtymisestä Ruotsin hallinnasta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi oli kulunut vasta 18 vuotta, ja kaikki aikuiset suomalaiset olivat syntyneet Ruotsin alamaisina. Vaikka Napoleon oli voitettu, Napoleonin ja Ranskan vallankumouksen ihanteet jatkoivat leviämistään Euroopassa. Suomeen ja sitä kautta myös Venäjälle ne olivat tulossa Ruotsista päin Suomen ainoan yliopiston Turun akatemian kautta.

– Siellä oli paljon tasavaltahenkisiä ajattelijoita, tutkijoita, lehtoreita, professoreja, ylioppilaita. Venäjän hallitus yritti tukahduttaa heitä ja sensuroi heidän sanomalehtiään. Osa ajettiin maanpakoon Ruotsiin, Pohjola taustoittaa.

Suomalaisten arvostama keisari Aleksanteri I oli kuollut kaksi vuotta ennen Turun paloa. Seuraaja Nikolai I, joka ei ollut hänen kaltaisensa valistunut itsevaltias, vaan pikemminkin despootti, perusti dekabristikapinan epäonnistuttua salaisen poliisin tukahduttamaan tasavaltalaisia ajatuksia ja liikkeitä. Sen johtajana oli kreivi Alexander von Beckendorff, joka oli erikoistunut kapinapesäkkeiden löytämiseen – ja polttamiseen. Tähän liittyy yksi romaanin jännittävistä juonteista.

Oli palon syy mikä tahansa, se palveli tsaarinvallan pyrkimyksiä. Palo sinetöi 15 vuotta aiemmin Suomen pääkaupungiksi nostetun Helsingin aseman, kun muun muassa Turun Akatemia siirrettiin sinne.

– Turun palon jälkeen oli mahdollista siirtää kauppiaat, ylioppilaat, tutkijat, poliitikot ynnä muut Turusta Helsinkiin, joka oli varuskuntakaupunki Pietarin vaikutuspiirissä. Jos he olisivat jääneet Turkuun Tukholman kainaloon, vapauden ja tasavaltalaisuuden liekki olisi levinnyt Turusta muualle Suomeen ja sitten Venäjälle, joka olisi muuttunut tasavallaksi jo 1830-luvulla. Ja Suomi olisi ehkä itsenäistynyt. Mutta näin ei käynyt, koska Turku paloi, Pohjola väittää.

Kansainvälinen Turku

Aihepiiriin perehtyessään Pohjola yllättyi siitä, miten kansainvälinen Turku tuohon aikaan oli.

– Venäläisten sotilaiden lisäksi oli kauppiaita ja merimiehiä ympäri Eurooppaa, jopa Atlantin takaa, muslimeja, kasakkoja, muutamia buddhalaisiakin, joita kutsuttiin kalmukeiksi, ja portugalilainen tummaihoinen hovimestari, ”neekeri-Pepe”. Oli valtava uskontojen ja kansojen sekamelska.

Nykyään paljon puhuttu monikulttuurisuus ei siis olekaan mikään uusi asia. Samoin asenteet joitakin ihmisryhmiä ja etenkin kerjäläisiä kohtaan ovat tuttuja omalta ajaltamme.

”Eikös Mustalais-Veera kuuluisi lajitovereidensa kanssa kehruuhuoneeseen pakkotyöhön?” ilkkuu kauppaneuvos Gestrin lanttia pyytävälle naiselle. Arkkipiispakin ihmettelee, miksei mustalaisia jo suljeta työleireille, vaikka ”ryssät” ovat niin luvanneet.

Varsinaista rasismia enemmän esiintyi Pohjolan mukaan kuitenkin uskonvainoja. Romaanissakin metsästetään ”salakatolisia”. Katolisten kohtelu tuohon aikaan tuo Pohjolan mukaan mieleen suhtautumisen muslimeihin nykyään.

Kansakuntaa luomassa

Romaanissa on tärkeällä sijalla suomalaisen kansakunnan kulttuurinen rakentaminen. Päähenkilö, ylioppilas Elias Hellman on kierrellyt Karjalassa keräämässä runoja, ja hän visioi suomalaisten yhdistämistä kansanperinteen avulla, suomen nostamista viralliseksi kieleksi ja maan itsenäistymistä. Hänen tuttaviaan ovat muun muassa Fredrik Cygnaeus, J. V. Snellman, Johan Ludvig Runeberg ja Elias Lönnrot.

– He ovat tällaisista ideoista pystyneet luomaan valtavasti konkretiaa, jonka pohjalle koko valtiomme on rakennettu. Se on tosi inspiroivaa, miettii Pohjola.

Poliittisena aktiivina Pohjola uskoo, että silloin vallinnut into voisi olla esikuvana tänäkin päivänä.

– Vastaavalla tavalla voidaan rakentaa seuraavan vuosisadan suurta tarinaa ja yhteiskuntaa, jos vaikkapa ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tai perustulo saadaan tarpeeksi voimakkaasti tarinallistettua ja myytyä kansalle.

Seuraavaksi interaktiivinen romaani

1827 on ollut arvostelumenestys. Helsingin Sanomissa Pohjolaa kutsuttiin historiallisen romaanin uudistajaksi. Sellaista pyrkimystä hänellä itsellään ei ollut. Hän on kuitenkin pyrkinyt käsittelemään historiankirjoituksessa marginaaliin jääviä aiheita. Romaanissa esiintyy muun muassa huumekokeiluja, sopimattomina pidettyjä rakkaus- ja seksisuhteita ja erilaisia salaseuroja.

Pohjola kertoo, että historiallisista romaaneista häneen on tehnyt vaikutuksen saksalaisen Patrick Süskindin romaani Parfyymi.

– Siinä on päähenkilö, joka haistaa epätavallisen hyvin. Romaanissa kuvaillaan valistuksen ajan Ranskan vähemmän tunnettuja asioita, kuten salatieteitä ja orgioita, myös hajujen kautta.

Toinen vaikutteiden lähde Pohjolalle on ollut Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittama teos Ruma sota – talvi- ja jatkosodan vaiettu historia.

– Siinä käsitellään asioita, joita ei ole koulukirjoissa ja juhlapuheissa käyty läpi, kuten etnisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä, propagandaa, sukupuolisuhteita rintamalla. Sellainen linssi minullakin on ollut. Samoja paheita oli Turun palon aikaan kuin nykyäänkin.

Tällä hetkellä Pohjolalla on tekeillä interaktiivinen romaani Katajainen kansa, joka kertoo Suomen itsenäistymisen ja kansalaissodan ajoista. Interaktiivisuus merkitsee sitä, että lukija saa tehdä valintoja päähenkilön puolesta.

– Toiset houkuttelevat liittymään suojeluskuntaan, toiset työväenkaartiin. Lukijan valinta määrää, mihin lukuun hänen tulee siirtyä.

Romaanin on tarkoitus ilmestyä ensi syksynä, itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan edellä.

Mike Pohjola: 1827, Gummerus 2016, 512 sivua.