Koulun kasvihuoneessa oppii tekemällä

Katto on viiden metrin korkeudessa ja ilma kosteaa. Kakadu-papukaijat naksuttavat. Ulkona piiskaava räntäsade unohtuu viimeistään, kun näkee vilauksen luppakorvaisesta kanista, joka puikahtaa piiloon suurten kukkaruukkujen taakse.

Ollaan biologian- ja maantiedonopettaja Kirsi Arinon valtakunnassa, helsinkiläisen Vesalan yläasteen koulun kasvihuoneessa.

”Kasvarilla” vietetään välituntia. Siellä täällä on tyttöjä gerbiilit syleissään, joku putsaa niiden häkkiä. Yksi kävelee vastaan käärme käsivartensa ympärille kietoutuneena.

– En ole sen vastuuhoitaja, mutta olen saanut vastuuhoitajalta luvan hoitaa sitä, kertoo kuudesluokkalainen Liisa Aaltonen.

Viljakäärmeen hyvinvoinnista huolehtiminen vaatii tarkkuutta ja tunnollisuutta.

– Siihen kuuluu terraarion siivoaminen, ja pitää tarkistaa, että lämpölamppu ja ledivalot ovat päällä. Altaan vesi pitää vaihtaa. Tänään vaihdan sille kokonaan uuden vesiastian, kun vanha on alkanut vuotaa.

– Viljami pitää ruokkia suurin piirtein kerran viikossa. Se syö pakastehiiren, joka sulatetaan pehmeäksi ja heilutetaan sen edessä ja se nappaa sen.

Vastuuhoitaja vastaa eläimestä jokaisena koulupäivänä, ”oli mikä ulkoilupäivä hyvänsä”, huomauttaa Kirsi Arino. Tämä on Kasvari-toiminnassa olennaista.

– On iso juttu kasvaa siihen vastuuseen.

Oppimisen omistajuus

– Olen halunnut, joutunut, kokeillut ja päätynyt opettamiseen, jossa on paljon toiminnallisuutta, sanoo yli 30 vuotta biologiaa opettanut Arino.

– Tekemällä oppiminen tuottaa omien havaintojeni perusteella eniten tulosta, ainakin niin kauan kuin lapsen sisäinen motivaatio on lähtenyt käyntiin. Ja aika harvalla murrosikäisellä on motivaatiota vaikkapa biologian perussisältöihin.

Kun lajeja on paljon matelijoista lintuihin, hoitajat oppivat Arinon mukaan valtavasti. Kaikkien elintavat, rakenteet ja niin edelleen. Lintujen siemeniä voidaan tutkia mikroskoopilla. Eläimille tulee sairauksia, tulee kuolemia, ne lisääntyvät. Jokainen tapahtuma opettaa jotain.

– Tärkeintä minun mielestäni on tässä ihan silminnähden toteutuva oppimisen omistajuus, josta uudessa opetussuunnitelmassakin puhutaan.

Peruskouluissa otettiin tänä syksynä käyttöön uusi opetussuunnitelma, joka korostaa oppilaan roolia aktiivisena tiedon etsijänä.

Arinon mukaan kasvari-oppilaat ovat ylpeitä tiedoistaan ja taidoistaan. Rohkeus ja esiintymistaito kasvavat kerhoja vetäessä ja esiteltäessä kasvaria vierailijoille.

– Tiesitkö, että käärme luo nahan myös silmien päältä, kysyy Liisa.

– Nahanluonti kertoo käärmeen voinnista. Viimeksi Viljami loi hienon pitkän kokonaisen nahan eli se voi hyvin.

Toinen kuudesluokkalainen, Jasmin Taskinen, näyttää Manu-gerbiili sylissään, kuinka eläintä pidetään oikein.

– Häntää pitää varoa, se on niiden herkkä paikka. Myöskään mahasta ei saa ottaa kiinni.

– Manu on tosi kiltti, mutta niin vikkelä ja nerokas, että se kiipesi entisessä häkissään mökin katolle, josta ylettyi puremaan häkin kanteen ison reiän. Siinä pidettiin kiveä päällä, ettei se päässyt karkaamaan. Nyt sillä on isompi häkki, jossa sillä on paljon kivempi olla.

Ystävät löytyivät Kasvarilta

– Mä nukuin pommiin ja tulin nyt vasta kouluun, kuuluu kasvihuoneen ovelta. Siellä on Kasvari-aktiivi Tia Kivinen.

Hän tulee koulupäivinä yleensä ensimmäisenä Kasvarille ja oppituntien jälkeen päivä jatkuu siellä usein iltaan asti.

– Täällä on kivaa ja rauhallista ja nämä eläimet ovat ihania.

Vesalan koulu tekee Helsingin nuorisoasiainkeskuksen kanssa yhteistyötä, jossa keskus kouluttaa kerhonvetäjiä. He tekevät työsopimuksen nuorisoasiainkeskuksen kanssa ja saavat kerhoista pientä palkkaa ja työtodistuksen.

Tia on monen eläimen vastuuhoitaja ja pitänyt nuoremmille eläinkerhoja jo kolme vuotta.

– Kerhoissa opetamme pienemmille, kuinka eläimiä pidetään, millainen ruoka on niille hyvää, kuinka paljon ne tarvitsevat liikuntaa ja niin edelleen.

Mitä hän itse on oppinut?

– Täällä pitää siivota koko ajan ja pitää ystävyys kasassa, että pystytään toimimaan yhdessä. Harvaan olen tutustunutkaan kasvarin ulkopuolelta. Melkein kaikki mun ystävät ovat täältä. Hengaamme myös koulun ulkopuolella yhdessä.

Kasvihuoneella eivät kasva vain kasvit ja eläimet. Ysiluokkalainen Tia sanoo muuttuneensa Kasvarin ansiosta.

– En ole enää rettelöitsijä.

Heikollakin kielitaidolla pärjää

Kulkiessamme Arinon kanssa kasvin ja eläimen luota toiselle eräs arvoitus ratkeaa. Joku on jo pitkään käynyt nakertelemassa banaanin lehtiä ja nyt näemme Alfa-kukon itse teossa.

Trooppisessa kasvihuoneessa kasvaa banaanin lisäksi mandariini, inkivääri, kookospalmu ja avokado. Ei-syötäviäkin on runsaasti, muun muassa fiikuksia, viirivehkoja, ihmeköynnöksiä ja kiinanruusuja.

Arino kertoo huomanneensa, että oppilaat käyttäytyvät Kasvarilla eri tavalla kuin luokkahuoneissa. Kaunis ja valoisa ympäristö rauhoittaa levottomankin lapsen.

Arinon mukaan kasvarilla toimiminen voi olla oppilaalle myös korjaava kokemus. Vastapainoina kouluvaikeuksille tai ”ankeille kotioloille”.

– Tai oppilas, jonka suomen kielen taito on vielä heikko, voi silti pärjätä täällä.

Monikulttuurisuus on Vesalan koulussa niin arkista, ettei sitä Arinon mielestä oikeastaan edes huomaa.

– Rasismikeskustelu tuntuu olevan joltain toiselta planeetalta.

Kontulassa sijaitseva koulu on Helsingin monikulttuurisimpia ja yksi niistä, joille kaupunki osoittaa erityistä tukea.

Niin kutsutun positiivisen diskriminaation tukea maksetaan tänä vuonna noin 40 prosentille Helsingin kouluista. Tuen jakoon vaikuttavat huoltajien koulutustaso, perheiden tulotaso koulujen oppilaaksiottoalueilla ja oppilaiden maahanmuuttajataustaisuus.

Perinnöllisyystiedettä ja antibioottikuureja

Yhdeksäsluokkalainen Rebecca Loikkanen on tehnyt valtavan työn ja selvittänyt Kasvarin gerbiilien sukupuut ja on Arinon mukaan ainoa, joka tällä hetkellä osaa ne ulkoa. Rebecca tuntee myös jokaisen gerbiilin luonteen ja erityispiirteet.

– Kinuski on jo yli kolmevuotias ja aika rauhallinen. Mimukka taas saattaa vinkua, kun sen ottaa käteen, kukaan muu gerbiili ei tee sillä tavalla.

– Ozzy on mun lemppari, se on ollut mulla kotonakin hoidossa monta kertaa. Se hyppii paljon ja on tosi villi, vilkas ja energinen, samoin sen sisko. Joitain se puree, mutta ei mua, kun olen kasvattanut sen poikasesta asti.

Eläinten kanssa tulee jatkuvasti pulmatilanteita, joita pitää ratkaista, sanoo Kirsi Arino. Niihin Rebecca on saanut oppia sekä hakemalla tietoa netistä että käytännössä.

– Esimerkiksi jos halutaan laittaa joitain yksinäisiä eläimiä yhteen, pitää miettiä tarkkaan, mitkä sopivat yhteen, hän kuvailee.

– Joskus taas koko ikänsä yhdessä asuneet alkavatkin tapella, kun toinen haluaa näyttää olevansa pomo. Yhden veli puri toista jalkaan niin pahasti, että se sai antibioottikuurin ja otin sen meille eristykseen.

Rebecca aikoo ensi vuonna lukioon, mutta hän haluaisi jatkaa silti eläinkerhotoimintaa.

Kirsi Arino kertoo, että ainakin pari oppilasta Vesalasta on yläasteen jälkeen mennyt eläinhoitajakouluun. Myös Rebecca haluaisi isona tehdä töitä eläinten kanssa.

Kakan siivoaminenkin kasvattaa

Moni kasvarilta saatava oppi on arkinen ja perustavaa laatua.

– Lapsi oppii täällä ymmärtämään, että umpitylsä eläimen kakkojen siivoaminen on eläimen terveyden perusta. Monesti mietin, että näistä tulee varmasti ihan loistavia vauvojen vanhempia, sanoo Kirsi Arino.

Toisen perustarpeiden – hygienian, ravinnon ja huolenpidon – tyydyttämisen ymmärtäminen ja pitkäjänteisyys siinä, on hänen mukaansa kasvari-toiminnan ydintä. Merkitys konkretisoituu eläinten ja kasvien voinnissa.

– Se on myös vuorovaikutuksen harjoittelua: yrität ymmärtää jotain otusta, joka on outo. Taito, jota tarvitaan työelämässä, parisuhteissa ja perheissä.

Kasvarin lapset oppivat siis pitämään huolta toisista, elävistä olennoista, yhdessä muiden kanssa.

Vaikea keksiä, mikä olisi tärkeämpää.