Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on merkittävä mielipidevaikuttaja. ”Maan suurin uutismedia” tavoittaa yli kaksi miljoonaa suomalaista. Appelsinin kolumnit herättävät laajasti keskustelua.
Maahanmuuton vastustajien ja oikeistopopulistien keskuudessa Appelsin on juhlittu ”totuudenpuhuja”. Monet hänen argumenttinsa ovatkin tuttuja maahanmuuttovastaisilta foorumeilta. Taitavana kirjoittajana Appelsin kuitenkin saa myös monet tavalliset sivistyneet ihmiset nyökyttelemään hyväksyvästi.
Toistuva teema Appelsinin kirjoituksissa on vihapuhe. Häntä ei kuitenkaan huoleta muukalaisvihan lietsonta. Appelsin myöntää ohimennen rasistisen vihapuheen olemassaolon. Hänelle se suuri ongelma on kuitenkin aina muualla: arvostelun kohteena on punavihreä ”älymystö”.
Appelsinin kirjoitukset vilisevät ”olkiukkoja” – itse keksittyjä vastustajia ja jyrkkiä väitteitä, joita on sitten helppo arvostella sankarillisesti.
Appelsinin tapa kehystää asia on versio niin kutsutusta tasapuolisuusharhasta. Hän todistelee vaikka väkisin, että olisi olemassa kaksi samanvertaista ääripäätä – ja että vihapuhetta esiintyy yhtä lailla ”vasemmalla laidalla”. Tätä varten Appelsin venyttää ”vihapuheen” käsitteen tunnistamattomaksi: mikä tahansa kriittinen ja yhtään kärkevä puhe on hänelle ”vihapuhetta”.
Neuvostoliitto käytti propagandassaan whataboutismiksi kutsuttua strategiaa – suomeksi vaikka ”entäpä-oppi”. Kun Neuvostoliittoa arvosteltiin, se vastasi ”Entäpä…” ja siirsi huomion johonkin USA:n kyseenalaiseen tekoon. Kyse on röyhkeästä hämäyksestä, jolla huomio vedetään pois alkuperäisestä ongelmasta.
Appelsin noudattaa aivan samaa taktiikkaa. Äärioikeiston ja rasistien pahat teot lakaistaan pikaisesti maton alle alkamalla puhumaan vihervasemmiston väitetystä ”vihapuheesta”. Osana tätä Appelsin rinnastaa aivan eri kaliiberin asioita.
Rasismista julkisuudessa kriittisesti puhuville tulvii nimettömiä raiskaus- ja tappouhkauksia. Jotkut ovat joutuneet väkivaltaisten hyökkäysten ja ilkivallan uhriksi. Äärioikeisto mukiloi, kaasuttaa ja puukottaa väärän värisiä ja eri mieltä olevia. Tunnetun rasismin vastaisen bloggaajan vanhalle äidille ja toisen lapselle lähetettiin postissa kuollut rotta. (Näidenkö kanssa pitäisi keskustella asiallisesti?)
Näistä Appelsin ei puhu. Hän keskittyy uskottelemaan, että punavihreän ”oikeaoppisen älymystön” syntien lista on vähintään yhtä raskauttava. Hänelle se, että uusnatsia kutsutaan ”natsiksi” – tai että ei suostuta samaan keskusteluun rasistin kanssa – on ”vihapuhetta” ja yhtä paha asia.
Suhteellisuudentaju loistaakin Appelsinin paatoksellisissa kolumneissa poissaolollaan. Mutta hän ei anna tosiasioiden häiritä populistista julistustaan.
Appelsinin kirjoitukset vilisevät ”olkiukkoja” – itse keksittyjä vastustajia ja jyrkkiä väitteitä, joita on sitten helppo arvostella sankarillisesti. Kuka muka oikeasti sanoo, että suomalaiset ovat suurelta osin rasisteja? Että maahanmuuttoon ei voisi liittyä mitään ongelmia? Että niistä ei saisi puhua?
Mitä ihmettä? Kuinka paljon onkaan puhuttu esimerkiksi kotouttamisen ja sen riittävien resurssien tärkeydestä – että ilman niitä uhkana ovat erilaiset sosiaaliset ongelmat ja jopa radikalisoituminen maahanmuuttajien keskuudessa? Kuinka paljon on korostettu, että enemmistö suomalaisista tuomitsee rasismin?
Voiko uutismedian päätoimittaja todellakin olla tietämätön kaikesta tästä keskustelusta – vai unohtaako hän sen tahallaan?
Appelsin laittaa häikäilemättömästi sanoja kanssaan eri mieltä olevien ihmisten suuhun. Sen sai tuta hallitusta arvostellut säveltäjä Kalevi Aho. Tämä pohti Helsingin Sanomien haastattelussa mahdollisena kehitystä, jossa turhautuneet kansalaiset alkaisivat heitellä päättäjiä polttopulloilla.
Appelsin keksi omasta päästään, että Aho suhtautuu mahdollisuuteen ”toiverikkaasti” ja pitää sitä ”oikeutettuna”. Tämän oman mielikuvituksensa tuotoksen nojalla hän ylensi itsensä Ahoa sivistyneemmäksi ihmiseksi. Appelsin tuomitsi mahtipontisesti Aholle itse sepittämänsä ajatukset ”tyrmistyttävinä” ja ”vaarallisina”.
Appelsinin suurin silmänkääntötemppu liittyy ”eliittiin”. Hänen tarinassaan tuntematon ympäristöstä huolestunut lukiolainen, vasemmistoa kannattava kaupan kassa tai rasismia vastustava köyhä opiskelija on ”eliittiä”. Appelsin itse – 13 000 euroa kuukaudessa ansaitseva päätoimittaja – sen sijaan muka edustaa kansaa ja tavallista suomalaista. Tyrkytetty kuva on nurinkurisuudessaan naurettava.
Appelsin antaa ymmärtää, että Suomessa lankoja pitää käsissään näkymätön punavihreä eliitti, joka päättää, mistä saa puhua ja mistä ei. Harmi, että edes minä – vanha punavihreä – en tiedä, missä tämä salaseura kokoontuu. Vakavammin puhuttuna: Appelsinin tarjoilema kuva on tietysti pelkkä fantastinen salaliittoteoria. Valta on todellisuudessa aivan muualla.
Taustaltaan palestiinalainen Umayya Abu-Hanna kertoi julkisuudessa pieneen adoptiotyttäreensä Suomessa kohdistuneesta rasismista. Moinen Suomi-kuvan likaaminen oli Appelsinille suoranainen pyhäinhäväistys. Tuohtunut päätoimittaja nosti Abu-Hannan kolumnissaan tikun nokkaan ja teilasi tämä julkisesti.
Appelsin vertasi Abu-Hannaa sadun prinsessaan ja herneeseen. Maahanmuuttajan olisi pitänyt vain olla kiitollinen Suomen tarjoamasta koulutuksesta ja työurasta – ja tajuta olla hiljaa. Appelsin käytti valta-asemaansa ja käyttäytyi kuin pahaisin koulukiusaaja. Netin iljettävimmät voimat osoittivat suosiotaan. Että jos puhutaan vaientamisesta…
Appelsinin oman toiminnan valossa tämän ylevät vetoomukset asiallisen keskustelun puolesta ja henkilöön menevää solvaamista ja pilkkaamista vastaan tuntuvat lähinnä tekopyhältä hurskastelulta.
uutiskirje 