Kuusi työikäistä suomalaista saa päivittäin sairauseläkepäätöksen masennuksen perusteella. Se tekee 2 000 ihmistä vuodessa. Kuopiolainen sosionomi Maarit Niskanen havahtui tähän.
Oltuaan kuntoutusohjaajana Kuopion psykiatrisessa keskuksessa yhdeksän kuukautta hän arvioi, että masennukseen sairastuneita hoidetaan ja kuntoutetaan Suomessa paljolti väärin.
– Haluan ehkäistä eläköitymistä, Niskanen määrittelee yhden naisen sotansa, jota hän käy luutuneita hoito- ja kuntoutuskäytäntöjä vastaan. Hän sanoo vetäneensä yhdeksässä kuukaudessa ainakin viisi työikäistä ihmistä pois ennenaikaisesta eläkeputkesta.
Jos on häätö odottamassa ja kotona vain kylmää maksalaatikkoa, on inhimillistä, että masentaa. Ketä ei masentaisi?
– Joku kollega sanoi, että on pelastanut uransa aikana viisi.
Kun yhden eläkkeelle lähetetyn nuoren lasketaan maksavan 1,5 miljoonaa euroa yhteiskunnalle, Niskanen laskee säästäneensä yhteisiä varoja jo 7,5 miljoonaa euroa.
Lopetetaan koppihoito
Niskanen haluaa masennusta hoitavat ammattilaiset ulos kopeistaan. Siitä kertoakseen hän matkasi Kuopiosta eduskuntaan lokakuisena keskiviikkona.
– Lääkäri ottaa vastaan omassa kopissaan, psykologi omassaan, samoin sairaanhoitaja ja kuntoutussairaanhoitaja, Niskanen luettelee.
Kukaan ei kanna vastuuta kokonaistilanteesta. Varsinkaan kukaan ei tiedä, mitä asiakkaan arki on. Niskanen tietää, koska hän kävi katsomassa.
Arki paljastaa
– Arki paljastaa ongelmat, Niskanen sanoo
Hän korostaa, ettei ole hoitoalan, vaan sosiaalialan osaaja. Erikseen ovat terapeutit, hoitajat ja lääkärit.
– Minä tartun käytännön asioihin ja neuvon, miten apua haetaan.
Kun ihminen alkaa masentua, hän saattaa hoitaa vielä opiskelunsa tai työnsä. Sen sijaan perusasiat murenevat: Alkaa huonosti syöminen ja nukkuminen, jää siivoamatta, laskuja kertyy, kaaos kasvaa.
– Vasta myöhemmin masennus näkyy opiskelussa tai työssä, Niskanen sanoo.
Uimassa ja kirjastossa
Työntekijä ei voi tupata asiakkaan kotiin. Ensin pitää luoda luottamussuhde. Niskanen tapasi asiakkaita puistoissa ja kahviloissa.
– Eläköittämiset ovat niin kipeitä ratkaisuja, että jos ei ole mitään kontaktia ihmisen elämään, päätös jää arvailujen varaan, Niskanen sanoo.
Arkiset taidot hautautuvat masennuksen alle. On sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja itseinhoa, joka estää ihan tavallisen toiminnan.
Niskanen siedätti asiakkaita jokapäiväisiin tilanteisiin, kävi uimassa, taidenäyttelyissä, kirjastossa, leipäjonossa, pyöräilemässä asiakkaidensa kanssa.
– Asiakas halusi, että näytän, miten uimahallissa toimitaan. Kahden altaanmitan jälkeen hän päästi kädestäni irti. Hän hymyili, mutta kukapa ei hymyilisi, kun voittaa itsensä.
Niskanen ihmettelee, mitä kopilla tehdään, kun ihmisten tarpeet ovat tällaisia.
Koti kertoo
Hän kertoo kolmekymppisestä miesopiskelijasta, jota oli jo tuettu yhdeksän vuotta toimistohuoneista ja sairaalasta käsin. Niskanen tajusi, että asiakas toistaa joka käynnillä samaa: ei ole saanut tehtyä sitä, mitä kuntoutussuunnitelmaan kirjattiin.
– Totesin, että systeemi ei toimi, tässä hukataan ihmisen elämää.
Muutaman tapaamisen jälkeen sovittiin kotikäynti.
– Kun menin ovesta, siitä ei mahtunut sisään.
Sisällä oli yhdeksän vuoden kaaos.
Mietittiin yhdessä, mistä aloittaa, lajiteltiin tavaraa jätteisiin, silputtavaksi, varastoitavaksi, mapitettavaksi, poltettavaksi.
– Hän ei pystynyt tarttumaan tilanteeseen yksin.
Niskanen teki viisi kotikäyntiä, kahden viikon välein. Joka kerta hän listasi viisi asiaa, jotka miehen tuli hoitaa: hanki siivousvälineitä, osta koreja, pese vaatteet.
– Hän onnistui. Viidennellä kotikäyntikerralla hän luuttusi lattiaansa ja hän hyräili.
Työnteon ohessa paljastui kipukohtia.
– Työ oli lumetta. Raivatessa syliin putosi asioita ja hän saattoi sanoa, että siitä kaikki varmaan alkoi, kun se minut jätti. Ja iso mies itki. Keitettiin teetä ja laitettiin keskustelu pystyyn.
Niskanen arvioi työskennelleensä miehen kanssa noin 30 tuntia.
– Hän avautui minulle luultavasti enemmän kuin kenellekään yhdeksän vuoden aikana. Nyt hän opiskelee, vaikka vointi yhä vaihtelee.
Tuloksia tuli alle viikon työtunneilla.
Puolet resursseista koteihin
Niskanen ei ole yksin asiansa kanssa. Torniossa on saatu hyviä kokemuksia kotihoidosta, Mikkelissä Moision sairaalassa pyritään samaan. On psykiatreja, jotka puhuvat avohoidon puolesta.
– Kyllä Suomessa mietitään, mitä saadaan näillä sadoilla miljoonilla, jotka vuosittain kuluvat masennukseen.
Niskanen siirtäisi puolet sairaaloiden masennusresursseista asiakkaiden koteihin.
– Jos niin tehtäisiin, puolet potilaista jäisi joutumatta sairaalaan.
Torniossa havaittiin, että 40 prosenttia sairaalaan joutuneista mielenterveyspotilaista voidaan hoitaa kotona. Vain 20 prosenttia ensimmäistä kertaa sairaalaan joutuneista kuuluisi sairaalaan.
Torniossa kuluu valtakunnallisesti vähiten rahaa mielenterveysongelmiin, Kuopiossa eniten.
– Meillä Kuopiossa on jotain vialla, vaikka resursseja on saman verran.
uutiskirje 
